

LEHTIKUVA
PS: Halpa öljy auttaa tiestön korjaamisessa
Öljy on nyt halpaa. Tästä kannattaa ottaa maksimaalinen hyöty irti. Se on maanteiden raaka-aine, myös tiekoneet tarvitsevat öljyä. Reilun 600 miljoonan euron kärkihankebudjetilla saamme korjattua väyliä joka puolella Suomea, sanoo liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, porilaiskansanedustaja Ari Jalonen.
Työllistävä vaikutus
Hallitus kertoi tänään yksityiskohtia väylien korjaamista koskevasta kärkihankkeestaan. Hallitus on valinnut väylähankkeet erityisesti työpaikkoja silmällä pitäen. Varsinkin raakapuun siirtoon tarkoitetut väylät on huomioitu.
– Meillä on korjausta vaativia teitä, raiteita ja vesiväyliä, joiden korjaus maksaisi 2,5 miljardia. Summa kasvaa joka vuosi 100 miljoonalla. Tänään julkistetuilla noin 190 hankkeella laitetaan halkeilevia maanteitä ja korjaustarpeessa olevia radanpätkiä kuntoon, Jalonen jatkaa.
Hyvää elvytystä
Perussuomaiset painottavat että yksittäiset hankkeet jakautuvat tasaisesti ympäri maan.
– Perussuomalaisille on tärkeää, että nimenomaan pienet paikalliset yrittäjät pääsevät mukaan hankkeisiin. Tällä on merkittävä työllistävä vaikutus, painottaa liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, hollolalainen Jari Ronkainen.
– Tämä on hyvä esimerkki hallituksen elvyttävästä, koko Suomea hyödyttävästä politiikasta. Ja onhan tässä kysymys turvallisuudestakin. Kuoppa tiessä tai routavaurio voi suistaa auton tieltä. Nämä hankkeet on tarkkaan harkittu. Hyvä lista kerta kaikkiaan, toteaa liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Jani Mäkelä Lappeenrannasta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













