

LEHTIKUVA
PS-kansanedustajat esittävät Kelalle vakuutustutkijoita väärinkäytösten estämiseksi
Perussuomalaiset kansanedustajat Mari Rantanen ja Kelan valtuutettujen puheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo jättivät tänään eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa esitetään Kelalle vakuutustutkinnan kaltaista toimintaa, ensin kokeiluluontoisesti pääkaupunkiseudulle.
Yksityiset vakuutusyhtiöt paljastavat maksamiensa korvauksien väärinkäytöksiä vakuutustutkijoiden (nk. vakuutusetsivät) työskentelyn seurauksena.
– Kelalla on huonosti mahdollisuuksia tutkia paljastavasti etuuksien väärinkäyttöepäilyjä. Pelkkä tiedustelu tai lomakkeen lähettäminen kotiin harvoin ratkaisee tapauksia, jolloin väärinkäytökset saavat jatkua, Mari Rantanen perustelee.
Viime vuonna yli 1 300 tutkintapyyntöä
Vuonna 2019 Kelassa havaittiin 6 467 väärinkäytösepäilyä, kun vuosittain ratkaistujen väärinkäytösten määrä on ollut noin kahdentuhannen molemmin puolin.
Kela teki poliisille 1 309 tutkintapyyntöä, joiden yhteenlaskettu arvo oli yli 8 miljoonaa euroa.
– Toimintaan panostetut henkilöstöresurssit maksavat nopeasti itsensä takaisin. Seurauksena myös ihmisten luottamus Kelan toimintaan paranee. Suuri osa väärinkäyttöepäilyistä herää ulkopuolisten ilmiantojen ansiosta, Riikka Slunga-Poutsalo kertoo.
Helsingissä pimeät asuntomarkkinat
Yleisimmin tutkintapyyntöön johtaneet etuusväärinkäytökset liittyvät työttömyysetuuksiin, mutta myös perustoimeentuloturvaan liittyvät tapaukset ovat jatkuvasti kasvussa.
Helsingissä on paljastunut jopa satojen asuntojen pimeät vuokramarkkinat, joihin epäillään liittyvän etuuksien väärinkäyttöä.
– Ruotsissa pystyttiin puuttumaan ns. valeavioliittoihin, joissa pariskunta eroaa virallisesti, mutta asuu samassa taloudessa epävirallisesti. Kumpikin osapuoli saa tahollaan tukea asumiseen. Muun muassa tällaiseen toimintaan puuttumalla säästetään tukirahoja, helpotetaan asuntotilannetta ja estetään rikollista toimintaa, kansanedustajakaksikko summaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vakuutustutkijat etuisuudet perususomalaiset Väärinkäytökset Pääkaupunkiseutu Kela Mari Rantanen Sosiaaliturva Riikka Slunga-Poutsalo Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreiden ex-kuntapoliitikolle ehdollista vankeutta törkeästä rahanpesusta – määrättiin palauttamaan Kelalta huijaamansa lapsilisät

Ronkainen: Rikoksella saatu hyöty meni Saido Mohamedille – ”Vihreille läheisten varojen käyttäminen omiin tarkoituksiin ei ole entuudestaan vierasta”

Immonen: Suomi ei kykene huolehtimaan tällä hetkellä edes omista kansalaisistaan, mutta silti rajat ovat jatkuvasti auki järjestelmäämme hyväksikäyttäville maahantulijoille

Halla-aho puoluejohtajien tv-tentissä: ”Hallitus on kykenemätön leikkaamaan sellaisia menoja, jotka eivät palvele millään tavalla suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia”

Antikainen: Vihreät haluaa Suomeen 80 000 maahanmuuttajaa – ”Tavoitteena lienee uusien äänestäjien houkuttelu hyvällä sosiaaliturvalla”

Kela-etsiville olisi käyttöä – keskusrikospoliisi tutkii törkeää petossarjaa asumistuen väärinkäytöstä

Asumistukien väärinkäytökset lisääntyneet räjähdysmäisesti Ruotsissa – rikosilmoituksissa 225 prosentin kasvu
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














