LEHTIKUVA

PS-naiskansanedustajat: Kuka puolustaa Suomen naisia ja tyttöjä?

27.11.2015 |13:57

Raiskauksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkotusprosessia pitää kiireisesti nopeuttaa. Meidän pitää antaa selvä signaali, vaativat perussuomalaiset naiskansanedustajat.

– Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet ovat selkeästi yliedustettuina raiskaustilastoissa. Puolueemme on kantanut tästä jo pitkään huolta. Meillä on nyt paljon uusia tulijoita sieltä päin maailmaa.

– Tilannetta ei voi hyssytellä. Jokainen raiskaus on liikaa, sanoo kansanedustaja ja Perussuomalaisten Naisten varapuheenjohtaja Ritva Elomaa.

”Mitta on tullut täyteen”

Perussuomalaisten naisedustajat eivät halua kuulla enää yhdestäkään raiskauksesta.

– Mitta on tullut täyteen. Vastuun kantaminen ei voi merkitä Suomelle, että vanhemmat joutuvat pelkäämään lastensa puolesta. Länsimaisessa oikeusvaltiossa tällaista ei voi sietää.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi