Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-Nuoret: Jäämeren rata linjattava länteen

12.03.2018 |14:20

Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että jäämeren rata on linjattava länteen. Nykyinen ehdotus ei ole turvallisuuspoliittisesti kestävä ratkaisu. Suomessa ulkomaankaupan kuljetukset tehdään lähinnä meritse.

Suomen huoltovarmuus uhattuna

Tullin mukaan vuonna 2015 meritse kulki tonneina mitattuna Suomen ulkomaan tuonnista 77 prosenttia ja viennistä jopa 90 prosenttia. On siis päivänselvä asia, että jos Venäjän laivasto esimerkiksi kriisitilanteessa estää Suomen merikuljetukset Itämerellä, seuraukset ovat Suomen kannalta tuhoisat.

– Talvisodassa Suomi jäi yksin sekä sotilaallisesti että huollollisesti. Useat maat, kuten Ruotsi, kieltäytyivät välittämästä apua maansa kautta Suomeen. Jos vastaava kriisitilanne syttyisi lähitulevaisuudessa, liittoutumattoman Suomen huoltovarmuus olisi Kaliningradin takia vielä huonompi kuin talvisodassa. Vaihtoehtoinen väylä tavarantoimituksille on siis saatava mitä pikimmin, sanoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

– Kirkkoniemen rata ja satama ovat kranaatinheittimen etäisyyden päässä Venäjästä. Sinne sitten Suomen päättäjät haluavat kriisitilanteessa siirtää 77 prosenttia Suomen tuonnista ja 90 prosenttia viennistä. Tällaisella ratkaisulla ei huoltovarmuutta paranneta.

Venäläismieliset päättämässä

Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että Jäämeren radan linjauksessa huomioidaan myös turvallisuuspoliittiset näkemykset ja rata rakennetaan länteen Kolarista pohjoiseen ja käsivartta pitkin Skibotniin.

– Kolari on noin 100 kilometriä Rovaniemen pohjoisempana, ja sinne kulkee jo valmis ratapohja, joten radan rakentamisessa säästettäisiin merkittävästi. Lisäksi rata tulisi päättää Tromssan sijasta Skibotniin, koska siihen päädyttiin jo vuosien 1939 ja 1941 Jäämeren radan selvityksissä. Niin vältyttäisiin kalliin tunneliosuuden rakentamiselta.

– Jäämeren radan linjausvaihtoehtoja miettineeseen työryhmään kuuluu kaksi entistä pääministeriä, Esko Aho ja Paavo Lipponen, joiden tilinauha tulee nykyisin Moskovasta. On erittäin kyseenalaista antaa näin tärkeitä turvallisuuspoliittisia asioita venäläismielisten päätettäväksi, toteaa Perussuomalaisten Nuorten hallituksen jäsen Antti Eskelinen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
8.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää