Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-nuoret: Katukoirien kaltoinkohtelu Romaniassa on tuomittava

27.09.2013 |14:16

Viime aikoina on herättänyt paljon keskustelua Romanian katukoirien tilanne, kun 4-vuotias poika kuoli koiran puremista aiheutuneisiin vammoihin. Tapauksen johdosta Romanian presidentti Traian Băsescu vaati, että katukoiria tulee saada tappaa, kun laki on aiemmin sallinut vain sairaiden kulkukoirien tappamisen. Romanian parlamentti hyväksyi lain syyskuussa.

Niin kutsutun koirantappolain seurauksena on hyvin todennäköistä, että kulkukoiria lopetetaan epäinhimillisillä tavoilla kuten myrkyttämällä tai pesäpallomailalla hengiltä hakkaamalla. Jo nykyisin koiria kohdellaan maassa kaltoin: niitä ajetaan takaa, myrkytetään, kidutetaan ja potkitaan, mikä on maassa yleisesti hyväksyttyä.

Katukoirapopulaatio sai alkunsa Romaniassa, kun ihmiset muuttivat pakotettuina omakotitaloista pieniin asuntoihin kerrostaloihin 1980-luvulla ja hylkäsivät koiransa kaduille. Koirat lisääntyivät nopeasti ja tällä hetkellä niitä on jopa kymmeniä tuhansia pelkästään Bukarestissa. Koirien valtavasta lisääntymisestä aiheutuneiden ongelmien seurauksena ihmiset alkoivat kiduttaa, myrkyttää ja tappaa kulkukoiria.

– Täytyy muistaa, että katukoirapopulaation synty ja räjähdysmäinen kasvu johtuu ihmisistä, eikä ongelmista voi syyttää koiraa ja alkaa järjettömiin tappo- ja kidutustalkoisiin, vaan olisi keksittävä muita ratkaisuja kuten koirien sterilointi ja vapauttaminen takaisin kadulle, jota Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa, Perussuomalaisten Nuorten 1. varapuheenjohtaja Jenna Simula sanoo.

Helsingissä puolestaan romanikerjäläisillä nähtiin syyskuussa niin ikään kaltoin kohdeltuja koiria, joiden avulla he yrittivät kerjätä rahaa ohikulkijoilta. Koska koirat oli tuotu maahan laittomasti ja ne olivat selvästi vailla ruokaa ja vettä, poliisi toimitti ne löytöeläinkotiin jatkotoimenpiteitä varten.

– On käsittämätöntä, miten Euroopan unioniin voi kuulua maa, jossa räikeän korruption ja ihmisoikeusrikkomusten lisäksi harjoitetaan näin mittavaa eläinrääkkäystä, Simula paheksuu.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
6.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
7.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
8.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
9.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19
10.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää