Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-Nuoret: Työperäiselle maahanmuutolle ei ole tarvetta

26.03.2015 |09:40

Julkisessa keskustelussa on esitetty arvioita, joiden mukaan Suomeen tarvittaisiin lisää maahanmuuttajia kestävyysvajeen paikkaamiseksi. Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n raportissa vaaditaan maahanmuuton kaksinkertaistamista.

Perussuomalaiset Nuoret on asiasta täysin vastakkaista mieltä.

– Suomen pitää keskittyä työmarkkinoiden rakenteiden uudistamiseen ja laadukkaan koulutuksen riittävyyteen. EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman saatavuusharkinnan poistoa ei pidä tehdä, koska sen toteuttaminen johtaa palkkojen polkemiseen matalapalkka-aloilla, mikä olisi suomalaisen työntekijän etujen vastaista, huomauttaa Perussuomalaisten Nuorten talous- ja työllisyyspoliittisen työryhmän puheenjohtaja, pääsihteeri Suvi Karhu.

– Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste nousi tämän vuoden helmikuussa jo 10,1 prosenttiin. Tällaisessa tilanteessa on selvää, että työvoimapulaa ei ole, joten tarve ulkomaiselle työvoimalle Suomessa on olematon.

Maahanmuuttajilla alhainen työllisyysaste

Perussuomalaisten Nuorten mielestä maahanmuuton lisääminen ei auta huoltosuhteen paikkaamista, vaikka työllisyystilanne olisikin parempi, koska maahanmuuttajat työllistyvät huonosti. Maahanmuuttajien työllisyysaste on alle 50 %. Erityisen huonosti työllistyvät humanitaarisistä syistä maahan saapuvat ihmiset.

– On hyvin kummallista, että suomalaisessa keskustelussa väitetään maahanmuuton olevan rikkaus ja taloudellinen voimavara, kun esimerkiksi humanitäärinen maahanmuutto päinvastoin heikentää Suomen huoltosuhdetta, toteaa puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää