PS-nuorilta tukea Elolle, Kedolle ja Taviolle, Perusäijät nostaisi Laura Huhtasaaren presidenttiehdokkaaksi

21.05.2017 |12:00

Jyväskylän puoluekokousviikonloppu lähestyy, ja perussuomalaisten järjestöissä pohditaan kuumeisesti tulevia henkilövalintoja. Viikonloppuna kokoontuneet Perussuomalaiset Nuoret päättivät antaa tukensa Simon Elolle, Jarmo Kedolle ja Ville Taviolle. Niin ikään viikonloppuna kokoontuneet Perusäijät päätti esittää Laura Huhtasaarta puolueen prsidenttiehdokkaaksi.

Perussuomalaiset Nuoret on päättänyt ylimääräisessä kokouksessaan tukea järjestönsä jäseniä Simon Eloa, Jarmo Ketoa ja Ville Taviota puoleen johtotehtäviin – Simon Eloa ja Ville Taviota puolueen varapuheenjohtajiksi ja Jarmo Ketoa puolueen puoluesihteeriksi.

Simon Elo ja Ville Tavio ovat kansanedustajia, Jarmo Keto puolestaan on toiminut mainostoimistoyrittäjänä sekä muun muassa Helsingin Perussuomalaisten piirisihteerinä.

– Perussuomalaiset Nuoret arvostaa kaikkien kolmen aktiivijäsenen työtä puolueen ja aatteen eteen. Päätökset olivat yksimielisiä, ja olen puheenjohtajana erityisen iloinen kokousväen päätöksistä, iloitsee Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

Perussuomalaiset valitsevat puoluejohdon puoluekokouksessa 10.-11.6. Jyväskylässä.

PerusÄijät pyytävät Huhtasaarta presidenttiehdokkaaksi

PerusÄijien lauantaina järjestetyssä kevätkokouksessa päätettiin pyytää kansanedustaja Laura Huhtasaarta asettumaan puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Kansanedustaja Jani Mäkelä pitää PerusÄijien pyyntöä erinomaisena, ja toivoo Laura Huhtasaaren olevan käytettävissä puolueen presidenttiehdokkaaksi, kun perussuomalaiset päättävät presidenttiehdokkaan asettamisesta puoluekokouksessaan.

– Nyt tarvitaan uutta tulokulmaa, uutta alkua puolueelle. Laura Huhtasaari on kansallismielinen, karismaattinen, sanavalmis ja esiintymiskykyinen. Erinomainen ja pätevä perussuomalainen presidenttiehdokas puolueelle ja suomalaisille, Jani Mäkelä perustelee.

PerusÄijät ry on perussuomalaisen puolueen miesjärjestö, joka pyrkii tuomaan kansalliseen tasa-arvokeskusteluun vahvan ja modernin miesnäkökulman.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää