

Suurmoskeijaa suunnitellaan Helsingin Hanasaareen. / LEHTIKUVA
PS-valtuutettu käynnisti kuntalaisaloitteen: Helsinkiläiset äänestämään suurmoskeijasta – hanke herättänyt laajasti vastustusta
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen on käynnistänyt aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä koskien Helsinkiin kaavailtua suurmoskeijaa.
Aloitteessa vaaditaan Helsingin kaupunginvaltuustoa määräämään neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestys, mikäli suurmoskeijahanke etenee kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.
Epäselvyyksiä moskeijan rahoituksessa
Suurmoskeijahanke on edennyt tontinvaraushakemusvaiheeseen Helsingin kaupungissa. Hanke on herättänyt laajasti vastustusta kaupunkilaisten keskuudessa.
Epäselvyyksiä on myös moskeijan rahoituksessa, joka hankkeen kannattajien mukaan olisi tulossa pääosin Bahrainista ja Saudi-Arabiasta.
– Bahrainin ja Saudi-Arabian yhteiskuntien järjestelmät ja islamin suuntaus eivät sovellu länsimaiseen demokratiakäsitykseen eikä tasa-arvoon. Mikäli ulkomainen rahoitus hyväksytään, on suuri riski Suomeen soveltumattomien oppien ja toiminnan leviämisestä, kuntalaisaloitteessa todetaan.
Ei pidä luovuttaa tonttia
Rantasen mielestä helsinkiläisille olisi annettava mahdollisuus lausua suoralla neuvoa-antavalla kansanäänestyksellä, haluavatko he kaupunkiinsa moskeijan vai ei.
– Mielestämme kaupungin ei pidä luovuttaa tonttia käytettäväksi tällaiseen tarkoitukseen, sillä moskeija ei ole yleishyödyllinen
hanke. Helsinkiin kyllä tarvitaan uusia rakennuksia, mutta aivan toisentyyppisiin tarkoituksiin, Rantanen huomauttaa.
Helsinkiläisten saatava vaikuttaa
Mikäli kunnallista kansanäänestystä vaatii neljä prosenttia 15 vuotta täyttäneistä kunnan asukkaista, on valtuuston otettava viipymättä aloite käsittelyyn ja päätettävä kansanäänestyksen toimittamisesta.
– Helsinkiläiset ovat laajasti keskustelleet hankkeesta ja helsinkiläisille on annettava mahdollisuus lausua suoralla neuvoa-antavalla kansanäänestyksellä, haluavatko he kaupunkiinsa moskeijan vai ei.
Suurmoskeijan rakentamisella olisi myös suuri symbolinen vaikutus.
Aloite on allekirjoitettavissa täällä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen: Helsingin suurmoskeijahanke etenee veronmaksajien rahoilla – ”Vedättämisen makua”

Vapaavuori vastusti suurmoskeijahanketta vaalien alla, nyt hamuaa Helsinkiin maahanmuuttajia – Halla-aho: ”Löysi jälleen yhteisen sävel vihreiden ja vasemmiston kanssa”

Helsinkiin ei haluta suurmoskeijaa – ”Ei edistä kotoutumista, verotuotto on nolla”

Helsinkiin kaavailtu suurmoskeija jakaa mielipiteet – Vihervasemmisto toivoo rauhan tyyssijaa, PS: Vaarallinen ja kallis riskihanke

Rantanen: Helsinkiläisiä uhkaa jättilasku – ”Jos enää ei tarvitse kuin päättää olevansa ”paperiton” ja palvelut pelaavat, mikä järki tässä touhussa on?”

Suomessa asuu vain 6 Bahrainin kansalaista, silti suurmoskeijaa perustellaan maiden välisillä suhteilla – PS-päättäjä ei niele selityksiä

Muslimimaat hakevat jalansijaa lännestä: Ruotsin moskeijat pystytetään usein vanhoillisten öljymaiden ja Turkin rahoilla
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













