

LEHTIKUVA
Rantanen: Helsingin suurmoskeijahanke etenee veronmaksajien rahoilla – ”Vedättämisen makua”
Verkkouutiset kertoi eilen, että Helsingin kaupungille on jätetty tontinvaraushakemus suurmoskeijan rakentamista varten – vain kolme päivää vaalien jälkeen.
– Näin kuntalaisena ja kesäkuusta alkaen kaupunginvaltuutettuna tulee kaupunkilaisten puolesta hiukan harmittava tunne, perussuomalaisten valtuutettu Mari Rantanen kirjoittaa blogissaan.
– Vaalit käytiin kahden pormestariehdokkaan välillä, joista toinen sanoi ponnekkaasti ei hankkeelle, mutta unohdettiin kertoa neljästä muusta apulaispormestarista sekä siitä, että kaupunginvaltuuston voimasuhteilla on tässäkin asiassa merkitystä.
Kallis ja epämääräinen hanke
Rantanen muistuttaa, että hanketta eniten kannattavilla vihreillä, vasemmistoliitolla, demareilla ja feministipuolueella on enemmistö Helsingin valtuustossa.
– Toinen asia, joka on hyvä huomioida, että juuri nyt veronmaksajat osallistuvat tähän hankkeeseen. Jokainen työtunti, joka tähän kaupungilla käytetään, on veronmaksajien varoilla maksettavaa. Työtunteja kuluu runsaasti, sillä lausuntopyynnöt ja niiden analysointi, neuvottelut ja tapaamiset sekä lopullinen päätösehdotus eivät synny kovin edullisesti.
– En kykene ymmärtämään, miksi tämän hankkeen kanssa edetään, ottaen huomioon taustahenkilöiden ja yhdistysten rahaepäselvyydet sekä nyt puheissa oleva raha Bahrainista ja sen lähivaltioista. Edes koko säätiötä ei ole edes rekisteröity, jolla hanketta olisi ylipäänsä tarkoitus operoida, Rantanen ihmettelee.
Lopettava ajoissa
Rantasen mielestä tässä tulee varmasti kaupunkilaisille ”vedättämisen maku”.
– Nyt olisi oleellista selvittää, kuka tai mitkä tahot ovat olleet junailemassa aikataulutusta ja edistämässä hanketta Helsingin kaupungin taholta. Ja lopettaa tämän hankkeen vieminen eteenpäin ennen kuin on liian myöhäistä.
Helsingin kaupungin kiinteistövirasto tiedotti eilen (12.4.), että Suomen Muslimiliitto ry, Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry ja Suomen Musliminaiset ry ovat jättäneet perustettavan säätiön lukuun Helsingin kaupungille hakemuksen tontin varaamiseksi moskeija- ja monitoimikeskushanketta varten.
Myöhemmin virasto korjasi tiedotettaan ja totesi, ettei tontinvaraushakemus ole uusi vaan se on tehty kaupungille jo vuonna 2015.
Artikkeliin on lisätty Helsingin kaupungin kiinteistöviraston korjaus hakemuksen jättöajankohdasta 13.4.2017 klo 12.49.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Helsinkiin kaavailtu suurmoskeija jakaa mielipiteet – Vihervasemmisto toivoo rauhan tyyssijaa, PS: Vaarallinen ja kallis riskihanke

Vuokrarästejä, velkomustuomioita ja vouti kintereillä: Suomen islamilainen neuvosto määrättiin häädön uhalla pois toimitiloista

PS-valtuutettu käynnisti kuntalaisaloitteen: Helsinkiläiset äänestämään suurmoskeijasta – hanke herättänyt laajasti vastustusta

Suomessa asuu vain 6 Bahrainin kansalaista, silti suurmoskeijaa perustellaan maiden välisillä suhteilla – PS-päättäjä ei niele selityksiä

Evankelisluterilaisella kirkolla on tuntuva rooli Helsinkiin kaavaillun suurmoskeijahankkeen valmistelussa. Kirkkohallituksen rahoittama yhdistys on edistänyt tonttivarausta yhdessä muslimiyhdistysten kanssa
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













