PS-varavaltuutettu Mika Merano ruotii kotimaisen tutkimusrahoituksen vinoumia – ”Sukupuolentutkimuksella ollut kymmeniä vuosia aikaa osoittaa potentiaalinsa, mutta mitä hyödyllistä olemme saaneet”

Tiedepolitiikka ja tutkimusrahoitus on ollut tälläkin viikolla valtakunnallinen puheenaihe. Kansanedustaja Wille Rydman ihmetteli äskettäin, miksi tieteellistä tutkimusta rahoittava Suomen Akatemia (SA) on viime aikoina pitkälti hylännyt kovien tieteenalojen, kuten kone- ja valmistustekniikan, rakennus- ja yhdyskuntatekniikan, teknillisen kemian ja kemian prosessitekniikan tutkimuksen rahoittamisen.

Suomen Akatemia on sen sijaan äskettäin myöntänyt esimerkiksi 750 000 euroa feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimukseen. Aiemmin rahoitusta on myönnetty neljännesmiljoona esimerkiksi ”ulosteen politiikan tutkimukseen”.

Rydman pitää SA:n rahoitusvalintoja kestämättöminä, ja herättelee koko tiedeyhteisöä kyseenalaistamaan SA:n rahanjakopolitiikkaa.

Sanahelinän viljely on yleistynyt

Helsinkiläinen PS-varavaltuutettu, diplomi-insinööri Mika Merano julkaisee  syksyllä tiedepamfletin. Siinä ruoditaan hieman syvällisemmin suomalaisen akatemiatutkimuksen rahoitusta, josta on viime vuosina irronnut huomattavia summia politisoituneille ja kyseenalaisiksi nähdyille aiheille.

Meranon mukaan keskeisenä ongelmana SA:n rahanjakoprosessissa on se, että se tehdään kiintiöittäin. Kovat tieteet saavat määrällisesti enemmän rahoitusta, mutta rahoituksen ohjautuminen eri tieteenaloihin on johtanut kyseenalaisiin lopputuloksiin.

– Kovien tieteiden kiintiöt ovat esimerkiksi kulttuurintutkimuksesta erillisiä. Tämä on siis sikäli tyypillistä, että jälkimmäiseen kiintiöön mahtuu aina tieteelliseltä arvoltaan kyseenalaisia kynsisalonki- tai hiphop-feminismitutkimuksia. Jos rahaa ei jaettaisi kiintiöittäin, tällöin kaikki hankkeet olisivat samalla viivalla., joissa esimerkiksi hammaslääketiede ei saanut pari vuotta sitten euroakaan, mutta sukupuolentutkimus sai.

Marginaalisten woke-aiheiden korostuminen tutkimuksessa johtuu Meranon mukaan pitkälti siitä, että eräät tieteenalat ovat tänä päivänä politisoituneita. Humanististen aineiden puolella myös agendan eli poliittisen ajattelun ujuttaminen tutkimuksiin tai sanahelinän viljely on helpompaa kuin vaikkapa materiaalifysiikassa.

– Ilman wokeen liittyviä agendoja tutkimuksille on selkeästi vaikeaa saada rahaa näiden omassa kiintiössä, koska niin suuri osa sen kiintiön hankkeista on tämän kaltaisia.

– Hankkeita arvioivat aina saman alan ulkomaalaiset ihmiset, ja jos politisoituminen on sisään leivottu koko tieteenalaan, tällöin lopputulos on juuri tämä nykyinen tilanne. Suomen Akatemian rooli on lopulta vain kumileimasin, koska suljetut ulkomaiset asiantuntijakonklaavit käytännössä päättävät, mitkä hankkeet saavat rahoitusta. Päätöksenteosta ei ole saatavilla edes pyynnöstä mitään dokumentaatiota, Merano sanoo.

Tutkimuksen hyötyjä kannattaa selvittää aiempien vuosien hankkeista

SA on myöntänyt huomattavia summia esimerkiksi tutkimuksille, kuten  Trans-tulevaisuudet Yhteisöllisyyden Rakentaminen Biopolitiikan Vastarintana sekä Intersektionaaliset rajakamppailut ja tottelematon tieto aktivismissa.

Vaikka tieteellistä tutkimusta ei tehdäkään suoraan rahan kiilto tai kaupalliset sovellukset tähtäimessä, tavan kansalaiselle saattaa silti olla vaikeaa hahmottaa, millainen merkitys intersektionaalisuuden rajakamppailujen tutkimuksella on yhteiskunnalle. Tai miksi ulosteen politiikan tutkimusta pitäisi tehdä verovarojen turvin.

Tutkijapiireissä ajatusta siitä, ettei kaikilla tutkimuksilla ole välttämättä suoraa hyötyä, perustellaan usein sillä argumenttivirheellä, että luonnontieteellisessä tutkimuksessa oudotkin tutkimukset ovat voineet johtaa erilaisiin löytöihin ja keksintöihin, Merano sanoo.

– Tätä kysymystä tarkastellessa on hyvä katsoa taaksepäin toteumaa: Esimerkiksi sukupuolentutkimuksella on ollut kymmeniä vuosia aikaa osoittaa hyödyllisyytensä, ja mitä hyödyllistä olemme saaneet? Tällöin koko argumentti nojaa siihen, että sukupuolentutkimuksella voi ehkä olla piilossa olevaa potentiaalia, muttei siitä ole mitään näyttöä.

– Muilla tieteenaloilla on toisin, koska niiden perustutkimus on tuottanut hyödyllistä tietoa. Tieteellistä relevanssia näillä wokeen liittyvillä tutkimuksilla ei siis välttämättä ole ollenkaan, vaikka niitä rahoitettaisiin tuhansia vuosia miljardeilla euroilla.

Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä tarvitaan lisää

Kaikki tutkijat mielellään perustelevat omia hankkeitaan tieteen vapaudella, mutta usein jätetään samalla mainitsematta, että vapaus ei ole ilmaista. Viime kädessä tutkimuksen usein rahoittaa tavallinen veronmaksaja.

Merano katsookin, että jatkossa veronmaksajalle tulisi perustella kunkin rahoitetun tutkimushankkeen mahdollisesti tuottama hyöty selkokielellä ja raportoida se jälkikäteen. Nykyään tutkimushankkeiden loppuraportit ovat vain erillisellä tietopyynnöllä saatavilla, eikä tämä käytäntö edistä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

– Kyse ei ole pienistä rahoista, vaan yhden hankkeen vuoksi kymmenet duunarit lahjoittavat siihen koko vuoden työstään maksamansa valtion tuloverot. Samalla täytyy myös huomata, ettei tieteen vapaus tarkoita tieteen tekemistä verorahoilla. Kukin saa tutkia mitä haluaa, vaikka sen joutuisi tekemään muiden tahojen – kuten säätiöiden – jakamalla rahoituksella.

Viime vuosina vain harvoilla tutkijoilla on ollut kiinnostusta avata julkisuudessa laajemmin, ja kansantajuisesti omien hankkeidensa merkitystä.

– Tutkijat ovat vetäytyneet hyvin korkeaan norsunluutorniinsa, jota näihin hankkeisiin liittyvät kohut aina hieman horjuttavat, Merano sanoo.

Jatkossa kaikki hankkeet samalle viivalle

Akateemiseen tutkimukseen pesiytynyt aktivismi herättää keskustelua maailmanlaajuisesti, ja tarkastelun alle nousee säännöllisesti kysymys siitä, mitkä tutkimukset kuuluvat yhteiskunnan rahoitettavaksi, ja toisaalta voisiko osan tutkimuksesta ohjata yksityisen rahoituksen piiriin.

Merano pitää ajatusta rahoituksen uudistuksesta tervetulleena. Hän muistuttaa, että Esimerkiksi Koneen Säätiö jakaa jo nyt mitä uskomattomimpiin ”humppahankkeisiin” rahoitusta varsin merkittäviä summia.

Koneen Säätiö myönsi esimerkiksi vuoden 2023 lopussa Elokapinalle 200 000 euron apurahan aktivismiin. Pian sen jälkeen saatiin kuulla uutisia toisesta säätiön sponsoroimasta ”taideprojektista”, jossa itseään mediataiteilijaksi tituleeraava opettaja näytti Aalto-yliopiston opiskelijoille omaa pornofilmiään. Koneen Säätiö sponsoroi projektia 76 000 euron suuruisella apurahalla.

Merano kannattaa julkisen rahankäytön priorisointia tutkimusrahoituksessa.

– Suomessa verorahoilla tulisi etenkin näin velaksi eläessämme kohdentaa tutkimusrahoitusta entistäkin vahvemmin koviin tieteisiin, joiden hankkeilla on todistettavasti potentiaalia. Aivan minimissään tulisi poistaa kiintiöt, jolloin kaikki hankkeet olisivat samalla viivalla.