Puoluekokous päätti delegoida presidentinvaaliasian puoluevaltuustolle

11.06.2017 |16:07

Puoluekokous valtuutti puoluevaltuuston päättämään presidentinvaaleihin osallistumisesta. Jussi Halla-ahon esittämän ja Sampo Terhon tukeman mallin puoluevaltuusto päättää ensinnäkin siitä, osallistuvatko perussuomalaiset omalla ehdokkaallaan presidentinvaaleihin sekä siitä, kenet nimetään ehdokkaaksi.

Esitys hyväksyttiin äänestystuloksella 497–122.

Puoluevaltuustoon kuuluvat jäseninä puolueen puheenjohtaja, varapuheenjohtajat, puoluesihteeri, puolueen henkilöjäsenten valitsemat jäsenet sekä puolueen yhteisöjäseninä olevien piirijärjestöjen puheenjohtajat.

Uudet puoluevaltuuston henkilöjäsenet valitaan tänään. Väistyvässä puoluevaltuustossa on 48 henkilöjäsentä.

Puoluevaltuusto kokoontuu myöhemmin tänä vuonna.

Sääntömuutosesitys nurin

Puoluekokous ei hyväksynyt sääntömuutosesitystä, vaan äänesti sen kumoon selkein numeroin. Asiaa käsitelleissä lukuisissa puheenvuorossa moitittiin muun muassa sitä, ettei jäsenistöllä ole ollut riittävästi aikaa tutustua muutokseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
7.
Suomen uutiset logo

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa

17.12.2025 |10:39
10.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää