Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Purra: Ette te seuraavallakaan kerralla puolustaisi Suomea

11.05.2021 |19:01

Jos valtiovarainvaliokunnan lausumat ovat oikeasti sitovia, kuten hallitus ja kokoomus väittävät, haluaisin tiedustella teiltä, mitä te käytännössä sitten teette, jos ja kun seuraava vastaavanlainen paketti ja vaade Brysselistä tulee? Riikka Purra kysyi EU-elpymispaketin puolustajilta.


Eduskunta keskustelee tänään EU:n niin sanotusta elpymispaketista. Käytännössä käsittely koskee valtiovarainvaliokunnan EU:n uusista omista varoista tekemää mietintöä.

Useat puhujat hallituspuolueista ja kokoomuksesta korostivat valiokunnan mietinnön ja etenkin sen lausumien suurta merkitystä ja sitovuutta. Paketin puolustajien mukaan nuo lausumat sitovat Suomen nykyistä ja seuraavia hallituksia ja takaavat, että velkapaketin kaltaiset päätökset eivät voisi toistua.

Seuraavaa pakettia odotellessa

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra tarttui tähän väitteeseen iltapäivän debattipuheenvuorossaan.

– Jos valtiovarainvaliokunnan lausumat ovat oikeasti sitovia, kuten hallitus ja kokoomus väittävät, haluaisin tiedustella teiltä, mitä te käytännössä sitten teette, jos ja kun seuraava vastaavanlainen paketti ja vaade Brysselistä tulee? Mitä teette, kun Ranska ja Saksa edistävät uutta tämänkaltaista pakettia, joka perustuu yhteiselle velalle ja tulonsiirroille?

– Oletteko te sitten valmiit ”lisäämään kaaosta ja heikentämään vakautta” – kuten täällä perussuomalaisten paketin vastustamista kuvaatte – mikäli ja kun uusi paketti tulee, Purra kysyi ja viittasi useampiin edeltäviin puhujiin, jotka väittivät perussuomalaisten kritiikkiä haitalliseksi sekä Suomelle että koko EU:lle.

– Sittenkö te ette valita ”käytöstapojen puutteesta” tai ”populismista” ja hauku perussuomalaisia, vaan johdonmukaisesti taistelette Suomen itsemääräämisoikeuden ja eduskunnan kannan puolesta? Saanen epäillä.

Tarkoituksena tehdä pysyvä mekanismi

Useat tahot, jopa EU:n korkeimmilta tahoilta, ovat esittäneet, että paketti ei jää ainokaiseksi, vaan että toimenpiteestä ja prosessista on tavalla tai toisella tarkoitus tehdä pysyvä mekanismi.

Suomen hallitus saattaa siis piankin olla jo tilanteessa, jossa sen pitäisi kantaa vastuuta omista puheistaan ja lupauksistaan – ja valtiovarainvaliokunnan mietinnön lausumista, jotka muodostavat siis eduskunnan kannan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi