

Purra: Keskusta levittää valhetta – hallitus ei ole kolminkertaistamassa tai edes korottamassa kiinteistöveron tuottoa
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra oikaisee keskustapuolueen kiinteistöveroväitteitä sosiaalisen median tileillään X:ssä ja Facebookissa otsikolla Kepun fake news – kepu pettää aina.
Kunnat päättävät kiinteistäverot
Toisin kuin keskusta – jopa puolueen viralliselta sivulta ja maksetuin mainoksin – väittää, hallitus ei ole kolminkertaistamassa kiinteistöveroa, kirjoittaa Purra.
-Hallitus ei ole lainkaan korottamassa kiinteistöveron tuottoa – uudistus on fiskaalisesti neutraali. Kiinteistöverosta päättäminen kuuluu jatkossakin täysin kunnille, ei maan hallitukselle. Valtuustoihin on juuri valittu paljon uusia kepulaisia ja vasemmistolaisia, jotka ihan itse voivat vaikka keventää kiinteistöveroja.
Tavoitteena oikeudenmukaisempi kiinteistövero
Purran mukaan uudistus, jota tämä hallitus ajaa – ja jota muuten yritti tehdä jo edellinen demarikepuhallitus siinä onnistumatta – tavoittelee maapohjien kiinteistöveron oikeudenmukaistamista kuntien sisällä eli kyse on kuntalaisten tasavertaisuudesta.
-Suomeksi sanottuna siis niin, että maapohjien arvostus näkyisi verossa. Tavoitteena on päivittää kiinteistöverotus vastaamaan nykypäivän kustannus- ja hintatasoa sekä alueellisia hintaeroja. Tästä seuraa, että joillain alueilla – kuten vaikkapa Westendissä ja Eirassa – vero nousee, mutta vastaavasti jossain muualla se LASKEE.
-Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kirkkonummella olisi alueita, joilla vero erityisesti nousisi. Mutta ei sielläkään missään yli kolminkertaiseksi ja tämäkin pitkien siirtymäaikojen kautta. JA MUUALLA SE LASKISI. Osalla siis vero nousisi selvästi, osalla taas laskisi murto-osaan nykyisestä. Suomessa kiinteistöveron määräytyminen on hyvin vanhaa perua, ja siksi uudistus on tarpeen. Se lisää verotuksen oikeudenmukaisuutta. Vastustaako kepu tätä?
Aalto-yliopiston ja Helsinki GSE:n kaupunkitaloustieteen professori Tuukka Saarimaa sanoo, että uudistus vie sekä kiinteistöverotusta että verotusta yleisestikin oikeaan suuntaan.
-Hyötyjä maksaa -periaate toteutuu, jos tonttien arvot seuraavat markkina-arvoja lyhyehköllä viiveellä, hän on tviitannut.
Keskusta levittää valhetta
Keskusta on tehnyt hallituksen puoliväliriihipöytäkirjamerkinnän perusteella – jossa siis rajataan nousualueillakin veronkorotus max kolminkertaiseksi pitkällä siirtymäajalla – päätelmän, että koko vero kolminkertaistuisi, kirjoittaa Purra.
-Korjasin tämän asian heille jo viime kyselytunnilla – ja olen varma, että entinen valtiovarainministeripuolue sen muutenkin tietäisi – mutta siitä huolimatta he levittävät tätä yksiselitteistä valhetta. Eivät edes yksittäisen rivimiehen vaan puolueen virallisen tilin kautta.
-Se on härskiä, mutta sellaista on nykypäivän oppositiopolitiikka. Se on helppoa maassa, jossa media yleensä keskittyy korjaamaan ainoastaan oikeistopuolueiden esittämiä fakta- tai muita virheitä.
KEPUN FAKENEWS
— Riikka Purra (@ir_rkp) May 1, 2025
Kepu pettää aina.
Toisin kuin keskusta – jopa puolueen viralliselta sivulta ja maksetuin mainoksin – väittää, hallitus ei ole kolminkertaistamassa kiinteistöveroa. Hallitus ei ole lainkaan korottamassa kiinteistöveron tuottoa – uudistus on fiskaalisesti… pic.twitter.com/e8dKO7LfjY
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää