

LEHTIKUVA
Purra: Oppivelvollisuuden pidentäminen on tulonsiirto hyväosaisille ja koulutusleikkaus
Eduskunta aloitti tänään keskiviikkona ensi vuoden budjetin käsittelyn. Oppivelvollisuusiän laajentaminen ja niin sanottu maksuton toinen aste on hallituksen suurhanke. Kuten istunnossa kuultiin, hallitus pitää sitä työllisyystoimena.
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra on usein esittänyt kritiikkiä hanketta kohtaan. Purran mukaan se ei tule korjaamaan asioita, joita se väittää korjaavansa. Tällä hetkelläkään ongelma ei ole siinä, ettei toiselle asteella siirryttäisi, vaan siinä, että siellä, lähinnä ammatillisen koulutuksen puolella, ei pysytä.
– Hallitus väittää, että kyseessä on työllisyystoimi ja sanoo, että tavoite on 2060-luvulla. Huomauttaisin, että nykykoulussa on käynnissä useita prosesseja, jotka tekevät täysin tyhjäksi tämän kalliin oppivelvollisuusnäpertelyn, joka ei siis tule vaikuttamaan positiivisesti sen paremmin työllisyyteen, osaamiseen, oppimiseen kuin hyvinvointiinkaan, Purra sanoi.
Oppimistulokset laskussa, kouluissa ongelmia
Purra muistuttaa, että suomalaisten oppimistulokset ovat huolestuttavasti laskussa. Erot koulujen ja sukupuolien välillä kasvavat.
– Voidaan puhua jopa luokkayhteiskunnasta kouluissa, kun erot Suomen eri alueiden ja toisaalta kaupunkien sisällä ovat niin suuret. Kaupunkialueilla suurin tekijä on maahanmuutto, Purra huomauttaa.
– Peruskoulusta pääsee pois käytännössä luku- ja laskutaidottomia nuoria, joilla saattaa olla merkittäviä elämänhallinnan ongelmia. Tätä huono-osaistumista nimenomaan aktiivisesti edistetään holtittomalla maahanmuuttopolitiikalla. Toisekseen huikentelevaiset ja epäonnistuneet opetussuunnitelmat eriarvoistavat ja asettavat monet oppilaat haasteiden eteen. Keskimäärin pojat ovat paljon huonommassa asemassa kuin tytöt.
Puhelimet häiritsevät oppimista
Purra huomauttaa, että myös opettajan auktoriteetin lasku vaikuttaa koulumaailmassa.
– Sekin kohdistuu nähdäkseni erityisesti poikalapsiin, jotka keskimäärin hyötyisivät tiukemmista rajoista. Lepsulla linjalla ei onnistuta puuttumaan edes kouluväkivaltaan, Purra ihmettelee.
– Neljänneksi nostan esille niin sanotun digiloikan. Puhelimet ja muut laitteet aiheuttavat monissa luokkahuoneissa enemmän ongelmia kuin oppimista. Paluu kynien pariin ja oppimistilanteiden rauhoittaminen digitulvalta auttaisi monia.
Purra muistuttaa, että perussuomalaiset on esittänyt kännykkäkieltoa oppitunneille. Alakoululaisilla puhelinta ei tarvittaisi välitunneillakaan.
Oppivelvollisuushankkeeseen ei ole rahaa
Kouluissa vaikuttavien kielteisten kehityskulkujen ohella Purra keskittyi resursseihin. Hänen mukaansa tuleva laki on kuntia velvoittava, joten ylimääräiset kustannukset lankeavat niille.
– Kunnat eivät tule saamaan riittävästi rahaa suuruudenhullun hankkeen läpiviemiseen, ja tiedämme jo nyt, että kaikkia oppivälineitä ei tulla saamaan. Se, mikä lopulta todennäköisesti kuitenkin joustaa, on henkilökunta ja opetus- ja tukiresurssit. Tällöin kyseessä onkin koulutusleikkaus.
– Ja mitä tulee maksuttomiin oppimateriaaleihin, kyseessä on tulonsiirto hyväosaisille. Oma esikoiseni menee ensi syksynä lukioon, ja mekin saamme ilmaiset kirjat. Onkohan tämä todella järkevää ja tarkoituksenmukaista, Purra hämmästelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- luokkayhteiskunta oppivelvollisuuden pidentäminen julkiset varat ongelmat resurssit koululaiset kännykkäkielto maahanmuuttajat Opettajat Riikka Purra perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wihonen: Kunnat helisemässä oppivelvollisuuden pidentämisen kanssa – uudistukseen varatut rahat eivät riitä

Perussuomalaiset: Hallitus siirtää kaiken vastuun tuleville hallituksille – ”Rahaa riittää kyllä jaettavaksi ideologisiin hankkeisiin, mutta vaikuttavat työllisyystoimet puuttuvat”

Koululaisten osaamistaso laskee – Purra: On syytä palata joissakin asioissa taaksepäin

Antikainen: Oppivelvollisuuden pidentäminen kuopattava – lisärahaa tukiopetukseen

Junnila: Budjetti paljastaa – punakaulukset erkaantuneet duunareista

Reijonen: Opettajatkin kauhuissaan hallituksen tasapäistävästä oppivelvollisuusuudistuksesta

Antikainen: Demarien väitteet oppivelvollisuusiän noston työllisyysvaikutuksista ovat humpuukia

Reijonen huolissaan oppivelvollisuusiän nostamisesta: Elämänhallinnan tai mielenterveyden ongelmia ei korjata koulupakolla

Hallituksen kallis ja tehoton suurhanke etenee – Purra: Tavoite hyvä, keinot väärät
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Sheikki Laakso: Kokoomuksen Laiho on väärässä dieselverosta – totuus on toinen
Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho on esittänyt mielipiteitään dieselveron perusteista, jotka ovat perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakson mukaan kaukana todellisuudesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













