

PS ARKISTO
Putinin asiamiehet Brysselissä paljastettava – Ruohonen-Lerner vaatii ennen eurovaaleja julkiseksi tietoa siitä, ketkä ehdokkaista ovat saaneet venäläistä rahaa
Euroopan parlamentin täysistunnossa keskusteltiin 10.4. Venäjän sekaantumisesta Euroopan parlamentin toimintaan ja tuleviin EU-vaaleihin. Euroopan parlamentin jäsen Pirkko Ruohonen-Lerner (ps./ECR) pitää äärimmäisen vakavina ilmi tulleita tietoja siitä, että Venäjä on lähestynyt joitakin meppejä ja tarjonnut näille rahalahjuksia.
– Meidän on oltava valppaita ja tehtävä työtä sekä EU:n että kansallisella tasolla. Meidän on otettava mukaan paitsi viranomaiset myös kansalaisyhteiskunta, tiedotusvälineet ja kansalaiset, korosti komissaari Vera Jourová puheessaan täysistunnossa.
Samalla hän muistutti, kuinka demokratiamme ei ole itsestäänselvyys. Kreml käyttää jatkossakin disinformaatiota, pahantahtoista sekaantumista, korruptiota ja muita autoritaarisen pelikirjan likaisia temppuja Euroopan jakamiseksi.
Venäjä pyrkii vaikuttamaan Euroopan politiikkaan
Jourován mukaan komissio on asettanut korruption torjunnan yhdeksi painopisteekseen. Kaikenlainen korruptio halutaan kriminalisoida, mukaan lukien vaikutusvallan kauppa ja vallan väärinkäyttö. Komission suosituksen mukaan jäsenmaita kannustetaan tunnistamaan ja korjaamaan lainsäädännössä olevia rahoitukseen liittyviä puutteita ja edistämään avoimuutta.
– Omassa puheenvuorossani korostin, kuinka Venäjä pyrkii vaikuttamaan Euroopan politiikkaan eritoten heikentääkseen EU:n ja sen jäsenmaiden tukea Ukrainalle ja sen kansalle. Venäjän disinformaatiokampanjoita on paljastunut ympäri Eurooppaa, kertoo Pirkko Ruohonen-Lerner.
”Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt”
Ruohonen-Lerner pitää äärimmäisen vakavina Belgian pääministerin Alexander De Croon paljastamia tietoja siitä, että Venäjä on lähestynyt joitakin meppejä ja tarjonnut näille rahalahjuksia, jotta nämä edistäisivät venäläispropagandaa. Belgian ja Tšekin tiedustelupalvelujen kerrotaan tehneen tiivistä yhteistyötä tämän propagandaverkoston tuhoamiseksi.
– Putinin asiamiehet Brysselissä on paljastettava. Ennen vaaleja on ehdottomasti saatava julkiseksi tiedot siitä, ketkä ovat vastaanottaneet venäläistä rahaa.
– Kaikkien vaaliehdokkaiden vaalirahoituksen täydellinen avaaminen voisi olla yksi keino löytää venäläistä – ja muutakin – korruptiorahaa. Lahjuksen saaja jää kiitollisuudenvelkaan ja edistää valituksi tullessaan lahjan antajan asiaa. Kuten vanha sanonta kuuluu, sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Tämä piirileikki on saatava loppumaan, Ruohonen-Lerner vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Venäjän vaikutusyritykset Eurovaalit 2024 Ukrainan tukeminen lahjukset Alexander De Croo disinformaatio Euroopan unioni Vĕra Jourová Euroopan parlamentti Vladimir Putin vaalirahoitus Pirkko Ruohonen-Lerner korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n elvytysrahat rikollisten liiveihin Italiassa – mafian apuna häärivät parhaat tukiasiantuntijat sekä tekoäly

Suojelupoliisin päällikkö Juha Martelius: ”Venäjän sisäiset yhteenotot ovat spekulaatiota – mutta maan tulevaisuutta on pitkällä tähtäimellä vaikea ennustaa”

Valtiovarainministeri Purra: Pidämme tärkeänä, että IMF ja Maailmanpankki jatkavat Ukrainan tukemista

Veikko Vallin moittii EU:n strategisia ratkaisuja: ”Kiina on ollut kaukaa viisas ja Eurooppa ollut kaukaa tyhmä”

Suomen vahva tuki Ukrainalle nousi esiin Washingtonissa – valtiovarainministeri Purra: ”Venäjä tulee saattaa vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista”

Yhdysvalloilta 60 miljardin dollarin tukipaketti Ukrainalle – välitön vaikutus puolustustaisteluille

Oikeusministeriö haluaa lisätä vaali- ja puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä ja nuorten osallistumista

Antikainen kolumnissaan: Kun Remeksen romaanien juonet uhkaavat muuttua todeksi

Ruohonen-Lerner valaisee todellisuutta meppien aktiivisuusvertailun takana – varapuhemies Hautalalle kertynyt ”touhupisteitä” vähäisellä vaivalla
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää