Ranska ehdottaa euroalueelle omaa hallitusta

17.05.2013 |16:02

Ranskan presidentti François Hollande ehdottaa, että euroalueelle perustetaan oma hallitus. Hänen mukaansa se olisi ratkaisu rahaliiton talousvaikeuksiin, jotka uhkaavat Euroopan ”identiteettiä”.

– On minun vastuullani EU:n yhden perustajamaan johtajana vetää Eurooppa ylös uneliaisuuden tilasta, jonka vangiksi se on jäänyt, Hollande sanoo EU Observer -lehden mukaan. Asiasta kertoi Suomessa Nykypäivä.

Hollande puhui torstaina lehdistötilaisuudessa, joka oli kutsuttu koolle, koska presidenttiä on syytetty johtajuuden puutteesta. Hollanden mukaan euroalue tarvitsee hallituksen, jolla on oma budjetti, joka voi lainata markkinoilta rahaa ja joka voi kerätä veroja. Se on ainoa keino päättää taloudellinen lama, hän sanoo.

– Jos Eurooppa jää paikoilleen, se voi olla koko projektin loppu, Hollande povaa.

 

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

8.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
9.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi