Rasmus-ryhmän äidillisiä pohdintoja: Jos lapsen maailmankuva on väärä, pitääkö hänet viskata kodista pihalle?

22.01.2018 |17:52

Valtakunnallisessa rasismin ja muukalaispelon vasaisessa Rasmus-ryhmän facebook-sivuilla pohditaan joukolla, miten toimia tilanteessa jossa omalla lapsella tai puolisolla on vääränlaisia mielipiteitä. Kaikkein ärhäkimmät keskustelijat ovat valmiit häätämään kotoaan jopa omat lapsensa, osa taas suosii pehmeämpiä keinoja. Toteavatpa jotkut senkin, että lapsilla tulisi olla mahdollisuus muodostaa mielipiteensä itse.

– Miten sen voisi kestää, jos lapsi tai puoliso olisi rasisti, keskustelu alkoi.

Vastauksia tuli runsaanlaisesti. Osa vastauksista korosti asianosaisen omaa päätösvaltaa, osassa korostettiin vahvan puuttumisen merkitystä.

Puolison suhteen oltiin ehdottomampia. Useampi keskustelija kertoi, ettei sietäisi kumppaniltaan vääränlaista ajattelua lainkaan. Lasten suhteen oltiin pitkämielisempiä.

Jyrkimmän kannan otti keskustelija joka totesi, että alaikäisinä lapset lentäisivät huoneeseensa, täysi-ikäisinä omiin koteihinsa. Hän perusteli kantaansa ihmisarvon jakamattomuudella. Kanta sai tukea sekä kritiikkiä. Verkkokeskustelun konsensus kallistui lopulta siihen, että hankalimmatkin tilanteet on hoidettavissa vanhempien ja lasten välisellä keskustelulla.

Entä presidentinvaalit?

Keskustelu kieputtuu välillä presidentinvaaleihin. Eräs Rasmuksessa kesksutelevista äideistä oli kysellyt lapseltaan, ketä tämä aikoo äänestää. Lapsi sanoi harkinneensa Sauli Niinistöä. Äiti oli todennut lapselleen: ”et sitä sitä voi äänestää, se on rasisti” ja tarjosi tilanne Pekka Haavistoa. Poika vaihtoikin mielipidettään, ja äiti totesi muille rasmuslaisille naurusuin, että kyllä vanhemman ohjaamista kaivataan.

Osa verkkokeskustelijoista hyväksyi ohjailun, osa kritisoi sitä.

Rasmus-ryhmässä on noin 16 000 jäsentä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
5.
Suomen uutiset logo

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä

03.08.2026 |10:33
6.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi

03.08.2026 |14:33
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää