

LEHTIKUVA
Reijonen: Miten hoitajien joukkopako saadaan pysäytettyä?
Hoitotyötä tekevät henkilöt tekevät valtavan arvokasta ja merkityksellistä työtä. Sen tulisi näkyä alan arvostuksessa. Koronaepidemia ei ole ohi ja henkilöstömitoituskin on vasta tulossa ja jo nyt kärsitään henkilöstöpulasta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
– Meidän tulee pitää huolta tästä ammattiryhmästä, joka on elintärkeä – kirjaimellisesti, Minna Reijonen painottaa.
Sosiaali- ja terveysalalta on lähtenyt suuri joukko ammattilaista muihin tehtäviin. Osa on vaihtanut kokonaan alaa. Reijosen mukaan pian voidaan puhua joukkopaosta.
– On aika miettiä, mitä on tehtävissä, että jatkossakin meillä on terveydenhuollon alan ihmisiä töissä.
Kuinka houkuttelevia alan työpaikat ovat jatkossa?
Sairaanhoitajaliiton kyselyn mukaan puolet sairaanhoitajista on miettinyt alan vaihtamista. Ennen koronaa alanvaihtoa mietti kolmannes. Lähes puolet ilmoittivat olevansa uupuneita tai erittäin uupuneita. Tällä hetkellä hoitajat ovat uupuneita koronakriisin takia pitkään jatkuneen joustamisen takia.
Tutkimusten mukaan alalta lähdetään juuri työn kuormittavuuden ja matalan palkkatason takia.
– Saman rahan saa joltain muulta alalta pienemmällä vaivalla, Reijonen toteaa.
Reijonen kysyi hallitukselta, mitä hallitus aikoo tehdä ja millaisiin toimiin ryhtyä, että terveydenhuollon ammattien arvostusta ja houkuttelevuutta lisätään siten, että jatkossakin meillä on riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa terveydenhuollon aloilla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- uupumus ammattitaito koronaepimedia alanvaihto hoitohenkilöstö Minna Reijonen Terveydenhuolto perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Suomi pelaa hoitajiensa kanssa venäläistä rulettia – ”Koronatestejä ja suojavaatetusta lisättävä ja alan työntekijöille heti vaarallisen työn lisä”

Juvonen: Koronahoitajille vaarallisen työn lisää ja oikeus koronatesteihin – muuten he vaihtavat alaa eivätkä enää palaa

Koronakriisi koettelee hoitohenkilökunnan fyysistä terveyttä ja henkistä jaksamista: ”Raskaiden valintojen eteen joudutaan Suomessakin”

Sairaanhoitajat palamassa loppuun koronaepidemian vuoksi: ”Kun tästä päästään, vaihtuvat ala ja ammatti”

Antikaisen mielestä hoitajat ansaitsevat liittojen esittämän koronakorvauksen: ”Myös kutsumustyössä voi palaa loppuun heikkojen työolojen vuoksi”

Lääninhallitus maksoi hoitajille joulusatasen Ruotsissa: ”Palkankorotus olisi ollut parempi”
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










