

LEHTIKUVA
Reijonen: Rahaa ruoka-apuun – ei laittomasti maassa oleville
Kansanedustaja Minna Reijonen on tehnyt talousarvioaloitteen, jossa vaaditaan ensi vuoden talousarvioon kertaluonteista kahden miljoonan euron lisäystä ruoka-aputoimintaan koronakriisin vuoksi. Rahaa Suomen valtiolla on, kysymys on siitä, kenelle se kohdistetaan.
Valtio maksaa ensi vuonna kaksi miljoonaa euroa korvausta kunnille laittomasti maassa oleskelevien kiireellisen sosiaalihuollon kustannuksista eli majoitukseen, ruokaan ja lääkkeisiin. Suomen valtion ei tule lisätä vetovoimaa järjestämällä laittomasti maassa oleskeleville palveluita.
– Laittomasti maassa oleskelevien tulee poistua tai heidät tulee poistaa maasta. Jos laittomasti maassa olevat saavat majoitusta, ruokaa ja lääkkeitä, ei heillä ole samanlaista tarvetta poistua maasta, jossa he oleskelevat laittomasti, sanoo Minna Reijonen.
Sadat tuhannet suomalaiset avun tarpeessa
Ruoka-apua tarvitsee kuitenkin yhä suurempi joukko ihmisiä. Varsinkin nyt koronakriisin aikana avun tarve on lisääntynyt. Apua hakevat lapsiperheet, lomautetut, työttömät, yrittäjät ja opiskelijat. Tukien saanti on viivästynyt ja ruoka-apu voi olla ainoa paikka saada päivittäin ruokaa.
– Tarkkoja tilastoja ei ole olemassa, mutta on arvioitu, että ruoka-apua tarjoavia on yli tuhat ja apua saavia vuosittain 100 000 – 200 000 henkilöä, Reijonen sanoo.
Ruoka-aputoiminta on myös ekologinen teko
Ruoka-apua antavat järjestöt ja yhteisöt saavat pääosan elintarvikkeista hävikkiruokana ja niiden henkilöstöstä iso osa toimii vapaaehtoisena ilman palkkaa.
– Tukuista, kaupoista ja ravintoloista jää valtavia määriä ruokaa myymättä ja ruoka-apu voi toimittaa nämä tuotteet tarvitseville. Näin yritysten jätteen määrä pienenee, Reijonen uskoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaan miljoonia – Meri: ”Meillä on tärkeämpiäkin kohteita, jotka suorastaan huutavat rahoitusta”

Hurstin leipäjonoille ei heru STEA-avustuksia: Turha hakea, kun aina tulee kieltävä vastaus – ”Yhden kommentin mukaan meillä on jo liikaa rahaa”

Rantanen: Laittomasti maassa olevien hätämajoitukseen myönnetyt rahat olisivat kuuluneet Hurstin ruoka-avulle – ”Nälkä ei odota”

Hurstille lisätukea esittänyt Pia Kopra tyrmistyi Helsingin valtuuston kylmyydestä: ”Päätös avun eväämisestä on käsittämätön”

Startup Refugees -miehille, monikulttuurille ja somalijärjestöille taas kymmenien miljoonien edestä STEA-avustuksia – Hurstin leipäjonoille ei senttiäkään

Nousevat elinkustannukset ja koronakriisi lisänneet ruoka-avun tarvetta: ”Ihmisillä on hätä”

Ministeri Kiuru myönsi, ettei viime vuoden ruoka-avun rahoja ole vieläkään jaettu järjestöille – ”Muut ensin -ajattelu on juurtunut hallitukseen”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää