Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Reuters: Italia kasvattaa maahan tulleiden vapaaehtoisia palautuksia

11.03.2017 |12:21

Italia haluaa palauttaa hylättyjen turvapaikkahakemusten saaneet takaisin lähtömaihinsa. Italia on tehnyt vapaaehtoisista palautuksista houkuttelevampaa, uutistoimisto Reuters kirjoittaa.

Kahtena viime vuonna Italiaan on saapunut kolmannesmiljoonaa ihmistä. Vastaavasti Italia on palauttanut hieman yli kymmenen tuhatta ihmistä tuona aikana. Vapaaehtoisten palautusten ohella Italia tekee pakkopalautuksia.

– Tavoitteenamme on lisätä merkittävästi pakkopalautuksia antaaksemme selkeän viestin kaikille, jotka ajattelevat muuttaa Eurooppaan, Italian sisäministeri Marco Minniti kertoi Reutersille.

Sisäpoliittinen paine

Euroopassa poliittinen paine on ohjannut perinteisiä valtapuolueita kohti jyrkempää maahanmuuttopolitiikkaa. Italiassa painetta luo maahanmuutto-, EU- ja eurovastainen pohjoisen liitto. Reuters kertoo, että Ruotsi ja Saksa ovat kiihdyttäneet vapaaehtoisia palautuksia. Keskeisissä eurooppalaisissa maissa käydään vaalit, ja äärioikeistopuolueet ovat kasvattamassa suosiotaan. Reutersin mukaan vapaaehtoinen palautus on kasvamassa koko EU:ssa.

Italian halu kasvattaa vapaaehtoisia palautuksia säästäisi rutkasti kuluissa, joihin sisältyvät suljetut keskukset, oikeusastevalitukset ja virkamiehiä sitova byrokratia. Vapaaehtoisille palaajille maksetaan lentoliput ja matkalaiset saavat vielä taskurahaakin 400 euroa. Sen lisäksi palaajat saavat 1 600 euroa päästäkseen takaisin jaloilleen kotimaassaan.

”Me olemme myöhässä”

Italian sisäministeri Minnitin mukaan Italia ei ole kiirehtinyt kampanjoimaan vapaaehtoisia palautuksia. Esimerkiksi Saksassa kielteisen turvapaikkahakemuksen saaneet saavat päätöksen ohella ohjeet vapaaehtoisesta palautuksesta.

– Me olemme myöhässä, Minniti kiteyttää.

Palautuksien toivotaan levittävän lähtömaissa sanaa, ettei matkalle kannata lähteä. Moni maksaa ihmissalakuljettajille tuhansia euroja. Kaiken lisäksi matkaajat riskeeraavat henkensä Välimeren ylityksessä. Moni kohtaa matkansa varrella fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa sekä muuta hyväksikäyttöä esimerkiksi pakkotyön muodossa.

”Älkää tulko Eurooppaan”

Senegalilainen Seydou Fall kertoo Reutersille kaipaavansa kotiin huomattuaan, ettei elämä Euroopassa olekaan silkkaa ruusuilla tanssimista. Hän asuu pimeässä yhden huoneen asunnossa ystävänsä kanssa. Fall myy kiinalaisia myyntikojutuotteita henkensä pitimiksi. Hänellä on selkeä viesti Eurooppaan kaihoville: älkää tulko Eurooppaan.

– On parempi palata takaisin kotiin ja elättää kunniakkaasti itsensä maata viljelemällä, hän kertoo.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää