

LEHTIKUVA
Ronkainen: ”Kumpi on oikeassa, maahanmuuton kanssa painiva poliisi vai norsunluutornista hölisevä Nerg?”
Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero esitti Ylen haastattelussa huolensa yleisestä turvallisuudentilasta sekä vastaanottokeskuksissa tapahtuvasta järjestäytymisestä.
Suojelupoliisin marraskuussa julkistaman terrorismin uhka-arvion mukaan Suomeen on turvapaikanhakijoiden joukossa saapunut väkivaltaisiin ryhmiin kytkeytyneitä henkilöitä. Tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta julkisesti on puhuttu jopa 300 henkilöstä.
– Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin mukaan järjestäytymistä ei ole, mutta hänkään ei voi kiistää sitä faktaa, etteikö turvapaikanhakijoissa olisi aseelliseen koulutuksen saaneita henkilöitä, perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen kirjoittaa blogissaan.
– Nergin asiantuntemuksen sisäisen turvallisuuden asioissa voi kyseenalaistaa ottaen huomioon hänen kokemuksensa ja aikaisemmat lausuntonsa. Nerg, joka ei tullut valituksi kristillisdemokraattien listalta eduskuntavaaleissa, nimitettiin kansliapäälliköksi Päivi Räsäsen sisäministerikaudella. Käytännön osaamista turvallisuusasioissa hänellä ei työhistorian mukaan juurikaan ole.
Nerg myönsi unelmansa monikulttuurisuudesta
Ronkainen huomauttaa Nergin tunnustaneen, että tämä toivoo Suomen muuttuvan monikulttuuriseksi.
– Nergin väitettä siitä, että jokaisen Suomeen tulijan taustat tiedetään, ihmeteltiin mm. poliisitaustaisen kansanedustaja Mika Raatikaisen (ps.) toimesta. SPR:n kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi on liittynyt laulukuoroon Nergin kanssa. SPR:n intressit ovat kuitenkin vastaanottotoiminnan pyörittämisessä valtion rahoituksella, Ronkainen muistuttaa.
Forssan kahakka järjestäytynyttä toimintaa
Ronkaisen mielestä Forssan joukkokahakasta kuvatut videot osoittavat selvästi, kuinka nopeasti ja järjestelmällisesti vastaanottokeskuksen väki lähti mieltään osoittaneiden suomalaisten luo rautaputket kourassa.
– Tämä jos mikä osoittaa, että järjestäytymistä vastaanottokeskuksissa tapahtuu ja pahimmillaan se johtaa yhteenottoihin. Suomella ei ole varaa ohittaa Paateron varoituksia olankohautuksella!
– Edelleen peräänkuulutan palautuskeskusten perustamista ja parempaa tiedonkulkua turvapaikanhakijoiden liikkeistä. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt, jotka katoavat maan alle ja mahdollisesti liittyvät rikollis- tai terrorijärjestöihin muodostavat selkeän vaaran Suomelle!
Poliisit kertovat toista kuin kansliapäällikkö
Ronkainen kertoo puhuneensa aiheesta useiden kenttätyötä tekevien poliisien kanssa ja näiden viesti on ollut yksiselitteinen.
– Herää kysymys, kumpi tiedostaa asiat konkreettisemmin, päivittäin maahanmuuttoasioiden kanssa painivat poliisit vai sisäministeriön norsunluutornista hölisevä kansliapäällikkö Päivi Nerg?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Maahanmuuttoviraston piikki kiinni – ”Tällaisen julkisen rahan rosvouksen on loputtava”

Ronkainen: ”Kunnille tiedossa pommi, kun laittomasti Suomeen jäävät lampsivat toimeentuloluukulle”

Ronkainen: Maahanmuuttoviraston työntekijöiltä käsittämätön ulostulo – ”Jos ei työnantajan ohjeistus miellytä, niin tervemenoa kilometritehtaalle”

Ronkainen kiirehtii turvapaikkasurffareiden palautuksia: ”En ole tyytyväinen ennen kuin näen lentokoneessa”

PS-kansanedustaja: Vastaanottokeskuksiin pakolliset aukioloajat

Huhtasaari ja Meri: Vaaralliset turvapaikanhakijat sijoitettava tiukasti varjeltuun keskukseen – ”Liikkumisen oltava rajoitettua”

Raatikainen: Polisiin resursseja tärvätään vihapuheen ja -rikosten valvontaan – ”Kaikki tämä on pois väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkinnasta”

Savio: Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet suljettava palautuskeskuksiin
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














