Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Ronkainen: Puhemieheltä törkeä temppu eilisellä kyselytunnilla

20.04.2018 |12:36

Kirjoittamattoman säännön mukaan kyselytunnin kysymykset esitetään oppositiopuolueiden voimasuhteiden mukaisessa järjestyksessä. Näin ei eilen käynyt, kun puhetta johti eduskunnan toinen varapuhemies Tuula Haatainen (sd.)

– Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli valinnut minut pääkysyjäksi ja olin varautunut esittämään useammankin kysymyksen tällä viikolla luovutetusta vakuutuslääkäreitä koskevasta kansalaisaloitteesta, kansanedustaja Jari Ronkainen kirjoittaa blogissaan.

– Ensimmäisenä kysyjänä oli luonnollisesti SDP ja koska vasemmiston kysymys kosketti samaa aihetta, käsiteltiin nämä samassa yhteydessä. Seuraavaksi kysymyksen sai kuitenkin esittää vihreät, joiden eduskuntaryhmä on kaksi jäsentä pienempi kuin perussuomalaisilla.

Puhemiehellä suvereeni valta

Yleisradion suora tv-lähetys kyselytunnista kestää 50 minuuttia ja Ronkainen katsoi, että hänellä oli vielä aikaa esittää kysymys lähetyksen aikana.

– Vihreiden kysymyksen käsittelyn päättyessä puhemies kuitenkin antoi kysymysvuoron RKP:n lilliputtiryhmälle! Kameroiden jo sammuttua ei tämäkään kohtelu vielä riittänyt Haataiselle, vaan muiden saadessa tehdä kaksi kysymystä, minulle suotiin vain yksi, Ronkainen ihmettelee.

– Olen täysin tietoinen siitä, että puhemiehellä on suvereeni valta jakaa puheenvuoroja eduskunnassa. Kuitenkin erään oppositiopuolueen puheenjohtaja tuli istunnon jälkeen kertomaan minulle, ettei hän hyväksy meidän äskeistä kohtelua salissa. Hän oli aivan oikeassa siinä, että jos nyt ei pelata yhteisillä pelisäännöillä ja perussuomalaisia sorsitaan, voi jatkossa syrjityksi joutua joku toinen tai jopa useampi puolue.

Kosto perättömiksi osoitetuista rasismisyytöksistä?

Ronkaisen mielestä tällainen toimintatapa ei kuulu demokratiaan tai hyviin tapoihin. Mistä puhemiehen käytös sitten johtui?

– Minulla ei ole esittää kuin häilyviä aavistuksia. Oliko kohteluni yhteydessä esittämääni kysymykseen? Haataisen kytköksistä en tiedä, mutta selvää on, että ammattiyhdistysliikkeillä on vahva omistuspohja eläkevakuutusyhtiössä. Toisaalta kyseessä saattoi olla kosto hänen eduskuntatyön jättävän puoluetoverin Susanna Huovisen tällä viikolla perussuomalaisiin kohdistamista perättömistä rasismisyytöksistä.

– Kuitenkin ihmettelen suuresti, miten tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta puhuva sairaanhoitajataustainen Haatainen pyrkii tällaisin keinoin hiljentämään äärimmäisen tärkeän potilaiden oikeusturvaan liittyvän asian käsittelyä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vanha sanonta ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” pitää usein paikkansa, Ronkainen toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää