Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman osallistui eilen Helsingin Messukeskuksessa järjestettävään Puoluejohtajien ja sairaanhoitajien 220 päivää vaaleihin -paneelikeskusteluun, jonka teemana oli Maailma ilman sairaanhoitajia – ei kiitos.
Paneelissa oli mukana puoluejohtajia sekä kansanedustajia; vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela, opetusministeri Anders Adlercreutz (r), SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar, keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi, varapuhemies Paula Risikko (kok) sekä vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta.
Paneeli käynnisti keskustelun kohti tulevia eduskuntavaaleja ja nosti esiin painavia kysymyksiä koskien sairaanhoitajien kriittistä roolia yhteiskunnassa.
Paneelikeskustelua juontanut toimittaja Robert Sundman nosti esiin teeman, joka koskee suomalaisten heikentynyttä luottamusta hoitoonpääsyä ja terveydenhuollon järjestelmää koskien.
Vaikuttavuus edellyttää vahvaa panostusta
Ministeri Rydman korostaa hoidon jatkuvuuden merkitystä hoitojonojen lyhentämisessä ja sote-järjestelmän kehittämisessä. Ministerin mukaan on ensisijaisen tärkeää, että hoitajat ja lääkärit tuntevat potilaansa hyvin tietäen jo ennakolta, mistä tilanteessa on kyse.
– Tällä hallituskaudella on käynnistetty merkittävälläkin tavalla omatiimi-mallin kehittämistä: omalääkäri ja omahoitaja -mallia. Avainasemassa on, kun hoitajat ja lääkärit tuntevat potilaansa ja tietävät jo ennakolta, mistä on kyse. Tämä säästää merkittävästi resursseja oikeaan työhön ja parantaa sitäkin, miten perusterveydenhuollossa pystytään havaitsemaan ja ennakoimaan tulevia asioita, Rydman tähdentää.
Edellämainitut vaikuttavat Rydmanin mukaan merkittävästi myös jonojen lyhentämiseen, mutta myös paineen pienentämiseen erikoissairaanhoidon puolella.
– Vaikuttavuus edellyttää vahvaa panostusta myös sinne perusterveydenhuollon puolelle, koska jos pystytään havaitsemaan varhaisessa vaiheessa asioita, se on sitten aina kuormaa pois sieltä erikoissairaanhoidon puolelta, ja sillä saavutetaan sekä merkittäviä terveyshyötyjä että taloudellisia säästöjä.
Omalääkäri, mutta myös omahoitaja ja omatiimi
Ministeri Rydman tuo esiin, että vaikka arkikielessä puhutaankin usein vain omalääkärimallista, on potilaan ensimmäinen kohtaaminen juuri sairaanhoitajan kanssa, jolloin kyseessä on enemmänkin terveydenhuollon ammattilaisten muodostama tiimi, ei pelkkä lääkäri.
– Ministeriössä puhutaan hoidon jatkuvuuden malleista. ”Omalääkärimalli” on suurelle yleisölle tutumpi, ja sen takia usein esiintyy mediassa ja puheissa, Rydman tarkentaa.
– Itse olen yleensä luetellut koko litanian; hoidon jatkuvuus -malli, omalääkäri, omahoitaja, oma tiimi -malli… Kyse on juuri siitä, että koko tämä ketju pelittää. Useimmissa tapauksissa se ensimmäinen kohtaaminen on juuri sen hoitajan kanssa, hän korostaa.
– Oma tiimi toteutuu ennen kaikkea sitä kautta. Tiimistä on kyse. Olisi parempi, että julkinenkin keskustelu menisi enemmän siihen suuntaan, ministeri toivoo.
Vastuuta paikalliseen päätöksentekoon
Rydman pitää hyvin tärkeänä, että hyvinvointialueilla on laajat mahdollisuudet kehittää omanlaisiaan innovaatioita tämän perusajatuksen puitteissa.
– Sen takia me tämän 40 miljoonan euron kehittämisrahan hyvinvointialueille olemme myöskin myöntäneet, mikä mahdollistaa näiden erilaisten innovatiivisten ratkaisujen hoidon jatkuvuuden varmistamisen toteuttamiseksi hyvinvointialueilla; kukin omalla tavallaan, jotta siinä paikallisessa päätöksenteossa säilyy riittävä harkintavalta, Rydman perustelee.
Paneelissa nostettiin esiin kysymys myös siitä, tulisiko hoitotyö, sen johtaminen ja asema mainita erikseen laissa.
– Terve järkikin sanoo, että hoitotyön tulee olla johtamisessa läsnä. Olen itse skeptinen sen suhteen, onko oikea tapa säännellä laissa erityisen tarkkaan. Jos jotain säännellään kovin yksityiskohtaisesti lain tasolla, on usein seurauksena se, että joudumme sellaisiin tilanteisiin, joissa lainsäädäntö alkaa rajoittamaan terveen järjen käyttöä siellä kentällä, kun pitää täyttää lain vaatimukset, vaikka paikallisesti olisikin järkevämpää poiketa siitä, mitä laissa sanotaan, Rydman pohtii.
– Johtavan ajatuksen tulee olla se, että kuka osaa käytännössä mitäkin, ratkaisee. Ei sillä tavoin, että lailla on säännelty erityisen tiukkaan, että tämä, tuo ja se pitää vielä huomioida.
Pirstaloitunut kenttä
Ministeri Rydman luottaa siihen, että alueilla on ymmärrystä ja järkeä toimia paikallisesti parhaalla ja järkevimmällä tavalla. Hän painottaa myös, että sairaanhoitajilla tulee olla mahdollisuuksia erikoistumiseen koulutuksen kautta ja että kansallisen näkemyksen siitä, millainen järjestelmä toteuttaisi tämän parhaiten, tulisi vahvistua.
– Ylipäätäänkin, jos ajatellaan hoitotyötä, pitää olla riittävän järkeviä, uskottavia ja ennakoitavissa olevia urapolkuja. Mahdollisuuksia erikoistumiseen koulutuksen kautta tulee olla. Mielestäni tähän tarvitaan myös kansallinen näkemys siitä, millainen järjestelmä toteuttaa sen parhaiten. Totta kai hyvässä yhteistyössä koulutuksen järjestäjien ja hyvinvointialueiden kanssa.
Tällä hetkellä tämä kenttä on Rydmanin mielestä huomattavan pirstaleinen, ja sille on erilaisia syitä.
– Pahimmillaan on ollut jopa niin – viime vuosien aikana – että sairaanhoitajan erikoistumiskoulutuksia on rahoitettu muutamana vuonna jopa eduskunnan joululahjarahojen kautta, ja tämä ei luonnollisestikaan muodosta mitään järkevää jatkuvuutta siihen.
– Mielestäni tässä pitää katsoa tämä koko terveydenhuollon kenttä: yhtä hyvin lääkärit, hoitajat kuin sosiaalityö. Tämä on nähdäkseni sellainen, joka pitää ottaa jo hallitusohjelmatasolle, että miten tämä järjestelmä rakennetaan kansalliselta tasolta kestävälle pohjalle, missä on huomioitu koko terveydenhuoltojärjestelmän kokonaisuus ja kaikkien sen sisällä olevien ammattikuntien järkevät urapolkumahdollisuudet ja mahdollisuudet kehittää omaa osaamistaan, Rydman painottaa.
