Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Saarakkala: Hoitajista ei saa säästää

07.10.2016 |12:22

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala painottaa, että hoitajamitoitus on pidettävä nykyisellään ja korvaavat säästöt haettava muualta.

– Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä ja kuntatasolla vanhuspalveluiden laadusta pitkään puhuneena ja hoitajamitoitusasioita kuntatasolla äänestyttäneenä sekä kuultuani valiokunnassamme asiantuntijoita, yhdyn kolmen hallituspuolueen kansanedustajan esittämään vetoomukseen, ettei hallitus lähtisi laskemaan hoitohenkilökunnan mitoitusta vanhusten laitospalveluissa kuten vanhainkodeissa.

Hoidettavat entistä huonokuntoisempia

Saarakkala huomauttaa, että kotihoidon ja laitoshoidon piirissä olevien ikäihmisten hoitoisuus on lisääntynyt eli hoidettavat ovat entistä huonokuntoisempia ja sairaampia.

– Tästä näkökulmasta voi todeta, että hoitajamitoituksen lasku 0,4:ään olisi yksinkertaisesti epärealistinen ja jopa vaarallinen toimenpide.

– Omasta mielestäni mahdolliset korvaavat säästöt sote-puolella tulee tehdä ns. elintapasairauksien hoitamisen osalta, sillä yksilöillä on mahdollisuus itse ajoissa ennalta ehkäistä monia sairauksia paremmilla elämäntavoilla. Yhteiskunta ei tule kestämään elintapasairauksien kasvuvauhtia. Vanhuus on luonnollinen osa elämää, ja esimerkiksi muistisairaat vanhukset ansaitsevat päästä laitoshoitoon tai vähintään tehostettuun palveluasumiseen, Saarakkala sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää