

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Sairaanhoitajat palamassa loppuun koronaepidemian vuoksi: ”Kun tästä päästään, vaihtuvat ala ja ammatti”
Maaliskuun puolivälistä saakka avoinna ollut Sairaanhoitajaliiton koronakysely on tähän mennessä poikinut suoranaisen vastaustulvan. Sairaanhoitajien hätähuutojen viesti on selvä: nyt täytyy priorisoida hoitohenkilökunnan työoloja.
Sairaanhoitajaliiton koronakyselyn vastauksia on tähän mennessä analysoitu ja julkistettu kolmessa erässä. Sen jälkeen, kun liitto edellisen kerran 17.4. tiedotti kyselyyn saapuneista noin 700 vastauksesta, sairaanhoitajien vastaukset lähes tuplaantuivat noin 1 300 vastaukseen seuraavien kolmen päivän aikana.
– Meille sairaanhoitajien vastaustulvan viesti on selvä. Saimme jäseniltä valtakirjan nostaa heidän äänensä kuuluville. Ja niin me teemme. Lähes kaksi kuukautta samaa hätähuutoviestiä sairaanhoitajilta on liikaa. Nyt täytyy priorisoida hoitohenkilökunnan työoloja, sanoo puheenjohtaja Nina Hahtela Sairaanhoitajaliiton tiedotteessa (6.4.).
”Antakaa meille hoitamisen välineet!”
Koronakyselyn kommenteissa on maaliskuun puolivälistä saakka toistunut hoitajien kova huoli suojaimista ja sitä kautta työ- ja potilasturvallisuudesta. Vastausten perusteella ei näytä siltä, että suojainpula olisi hellittämässä tai että ohjeistuksiin olisi tullut enemmän selkeyttä.
– Tämä on jo hätähuuto. Antakaa meille hoitamisen välineet! vaaditaan eräässä kommentissa.
– Tunnelmat on aika ahdistavia esimiesnäkökulmasta katsottuna. Suojanaamareita ei juuri ole antaa hoitajille ja nyt tuli ommeltuja kasvosuojia koekäyttöön. En taida tarjota niitä hoitajille. Pelottaa minkälaisia syytteitä alkaa sataa, kun ensimmäinen hoitaja tai asukas kuolee suojan puutteen takia.
Sairaanhoitajat haluavat tietää, milloin ja mitä suojaimia on tulossa heidän työyksikköihinsä sekä miten potilas- ja työturvallisuutta siihen asti noudatetaan.
– Heidän on nämä vastaukset saatava. Tiedottamisen tässä elintärkeässä asiassa tulee olla selkeää, rehellistä ja säännöllistä kautta linjan, sanoo Hahtela.
Raskasta työtä pienellä palkalla
Viimeksi analysoiduissa vastauksissa on noussut esiin niin sairaanhoitajien kuin esimiestenkin kasvanut tarve tuen, oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden perään. Esimiesten vastausten määrä on noussut ja varsinkin lähiesimiehet ovat kovilla. Ajatukset alanvaihdosta ovat selvästi vahvistuneet ja sairaanhoitajilla on huoli myös siitä, saavatko he pitää vapaapäivänsä ja lomansa.
Vastauksista ilmenee, että myös esimiehet kokevat asemansa hyvin ristiriitaiseksi ja turvattomaksi tilanteessa, jossa heillä ei ole tarjota riittävästi suojavarusteita hoitajilleen. Sairaanhoitajien vastauksissa herättää erityistä huolta se, että epäkohdat korjataan vasta pakon edessä. Lähtöaikeet ovat selvästi vahvistuneet niin sairaanhoitajilla kuin esimiehilläkin.
– Koronaa ajatellen, voin kiteyttää tunnelmani niin, että tämä oli viimeinen pisara. Näihin talkoisiin en enää aio osallistua! Ilmaisen työ teettäminen, jatkuva joustaminen, päivittäinen omista tauoista tinkiminen, lisääntyvät vaatimukset ja huonosti organisoitu työn suunnittelu ja epäoikeudenmukainen työaika-autonomia eivät tuo lisäpontta arkeen, kerrotaan eräässä vastauksessa. Toinen puolestaan toteaa: ”Kun tästä päästään, vaihtuu ala ja ammatti!”.
Henkilökuntaa heitellään osastolta toiselle
Monissa vastauksissa korostetaan myös palkkauksen epäoikeudenmukaisuutta. Hoitajat muun muassa ihmettelevät, eikö koronavirusta pidetä lainkaan niin vaarallisena, että se oikeuttaisi samaan vaarallisen työn lisään, jota esimerkiksi rakennusalalla maksetaan pöly- tai asbestihaitasta tai elintarvikepakkaajalle kylmässä työskentelystä.
– Se myös risoo, että osastoja on pantu kiinni ja niiden osastojen henkilökuntaa heitellään osastolta toiselle. Joka päivä eri osasto. Haluan saada sen takia korkeampaa palkkaa, kuten talossa varahenkilöstön työntekijöillä on, koska koen olevani heidän kaltaisensa, joka päivä uusi työyksikkö talon sisällä, purkaa tuntojaan eräs sairaanhoitaja.
Positiivista ja maltillistakin palautetta on tullut, mutta niukanlaisesti. Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Hahtelan mielestä niin niin ahdistuneet kuin tyynnyttelevätkin kommentit kertovat sairaanhoitajien kovasta ammattitaidosta ja halusta hoitaa työnsä hyvin.
– Milloin lopetatte paniikin lietsomisen, meiltä on kysytty, kun uutisoimme koronakyselyn vastauksia. Sitten, kun sairaanhoitajien hätähuutojen tulva loppuu. Silloin tulkitsemme, että epäkohtiin on puututtu.
Juvonen vaatii hoitajille koronalisää
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on moneen otteeseen vaatinut sairaanhoitajille erityistä hoitohenkilökunnan ”koronalisää”, suomeksi sanottuna vaarallisen työn lisää. Asiasta kirjoittamassaan toimenpidealoitteessa hän on nostanut esiin myös Ruotsin hoitajien palkkapolitiikan, jossa sairaanhoitajia houkutellaan töihin 50 000 kruunun (noin 5 000 euroa) kuukausipalkalla.
– Annamme satojatuhansia euroja tukeaksemme yrityksiä. Jopa hyvin menestyneet toimijat ovat saaneet tukia. Tukien jakamisessa on ollut leväperäisyyttä. Eiköhän anneta myös hoitajille? On nurinkurista, että he, joita tarvitsemme elintärkeästi, jäävät aina unohduksiin. Eiköhän hoitajat ole palkkansa ansainneet, Juvonen kirjoittaa Suomen Uutisten kolumnissaan (30.4.).
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alanvaihto Sairaanhoitajaliitto suojavarusteet koronaepidemia sairaanhoitajat työolot potilaat palkka Turvattomuus Terveydenhuolto perussuomalaiset Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Koronahoitajille vaarallisen työn lisää ja oikeus koronatesteihin – muuten he vaihtavat alaa eivätkä enää palaa

Koronakriisi koettelee hoitohenkilökunnan fyysistä terveyttä ja henkistä jaksamista: ”Raskaiden valintojen eteen joudutaan Suomessakin”

PS-Naisten vappuvaatimus: Työn arvostuksen tulee näkyä palkassa

Kymmenet tuhannet hoitajat lähteneet ja lähdössä alalta – Purra: Työperäinen maahanmuutto ei ole ratkaisu

Tutkijat ja lääkärit: Koronan tukahduttaminen on paras vaihtoehto – hallituksen tulisi omaksua linja viipymättä

Rantanen valmiuslain ylläpitämisestä terveydenhuollon henkilöstön osalta: ”Ovatko perusteet enää voimassa?”

Juvonen: Hoitajat uupuneita pandemian keskellä – koronalisä tueksi

Antikainen: Hoitajat eivät ole orjatyövoimaa – ”Ansaitsevat parempaa kohtelua”

Lääninhallitus maksoi hoitajille joulusatasen Ruotsissa: ”Palkankorotus olisi ollut parempi”
Viikon suosituimmat

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.

Opiskelijamaahanmuutto kiristyy – Purra: ”Suomi astuu taas askeleen kauemmaksi järjettömyydestä”
Hallitus käynnistää ensi vuonna lainvalmistelun, jolla opiskelijamaahanmuuton ehtoja ja perheenjäsenten maahantuloa kiristetään selvästi. Tieto tulevasta uudistuksesta on jo kulkeutunut maailmalle, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.

Riikka Purra: Joulu on kuusia, tonttuja ja torttuja, lahjoja, lauluja, tuoksuja ja tunnelmaa
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa jouluperinteiden vaalimisen merkityksestä. Asia ei ole itsestäänselvyys tänä päivänä. – Onneksi on perussuomalaiset. Viestimme on, että meidän pitää olla ylpeitä tästä maasta ja sen kulttuurista, arvoista ja ominaisuuksista – meidän pitää puolustaa niitä, Purra sanoo.

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta
Maailmankuulu rahoitusprofessori Alex Edmans kyseenalaistaa Wall Street Journalissa woke-henkisen DEI-liikkeen ydinuskomukset, joiden mukaan monimuotoisuus varsinkin etnisyyden, sukupuolen ja iän suhteen parantaisi automaattisesti yritysten tuloksellisuutta. Vertaisarvioiduista tutkimuksista ei löydy tukea näille DEI-opeille. Edmans kuitenkin peräänkuuluttaa ajattelun monimuotoisuuden tärkeyttä. Hänen mukaansa yritykset voivat hyötyä, jos ne kiinnittävät ulkoisten tekijöiden sijaan huomiota erilaisiin taustoihin mm. koulutuksessa, kokemuksissa ja kognitiivisissa piirteissä. Tällöinkin monimuotoisuuden hyödyt ovat tapauskohtaisia, eikä monimuotoisuutta tulisi pitää yksinkertaisena patenttiratkaisuna.

Suomalaisuuden Liiton jäsenmäärä kasvussa – ”Näyttää siltä, että yritykset, valtio ja yliopistot haluavat työntää syrjään suomen kielen ja kansallisuuden piirteet”
Ajamme jatkossakin suomalaisuuden ja erityisesti suomen kielen asiaa, mutta puoluepolitiikan ulkopuolella, määrittelee Suomalaisuuden Liiton tuore puheenjohtaja Tiera Laitinen, joka on vastikään aloittanut pestinsä aiemmin liittoa johtaneen Ilmari Rostilan tilalla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää









