

Saksan päiväkoteja opastetaan kyttäämään lasten vanhempia – kansallismieliset otetaan puhutteluun
Saksalaisen äärivasemmistolaisen Amadeu Antonio -säätiön päiväkotien henkilökunnalle julkaisema brosyyri oikeistolaisten ja kansallismielisten vanhempien tunnistamiseksi on nostattanut myrskyn Saksan mediassa. Säätiö toimii valtion tuella ja oman ilmoituksensa mukaan rasismia ja juutalaisvihaa vastaan.
Monilla saksalaisilla tv-kanavilla on kysytty, miten veronmaksajien varoilla voidaan tuottaa materiaalia, jossa neuvotaan yksityiskohtaisesti ja monien esimerkkien avulla, miten vakoillaan lasten sanojen, asujen ja käyttäytymisen kautta kotien poliittista ilmastoa.
Jos henkilökunta päätyy olettamukseen, että vanhemmat ovat kansallismielisiä ja oikeistolaisesti ajattelevia, kehottaa opas henkilökuntaa kutsumaan heidät keskusteluun.
Sat1-kanavan ohjelmassa vieraillut Berliinin Neuköllnin entinen pormestari Heinz Buschkowsky (sd) sanoi, että opaskirjan henki ja ohjeet ovat kuin suoraan DDR:n turvallisuuspalvelun Stasin koipussista. Hän kehotti perheministeri Franziska Giffeytä (sd) vetämään oppaat välittömästi takaisin ja hävittämään ne joulun hyvässä hengessä.
Mielestään ilmeisesti hyvällä asialla olevaa Amadeu Antonio -säätiötä johtaa entinen Stasin agentti Anetta Kahane, raportoi Berliinissä asuva suomalaistoimittaja Pertti Rönkkö Facebook-seinällään.
Äärioikeistolaisen perheen lapset tunnistaa perinteisistä sukupuolirooleista
Deutsche Wellen mukaan eniten närkästystä oppaassa herätti kohta, joka kuvaili miten päiväkodin henkilökunta joutui kohtaamaan kaksi lasta, joiden vanhemmat kuuluivat paikalliseen äärioikeistolaiseksi luokiteltuun järjestöön. ”Tyttö puetaan mekkoon ja hänen hiuksensa solmitaan palmikoksi, häntä kehotetaan tekemään kotiläksyt kotona, kun taas poika kohtaa kovia fyysisiä haasteita ja harjoituksia”, brosyyrissä todetaan.
Bild siteerasi kristillisdemokrraattien CDU:n liittopäiväedustaja Christoph Bernstielia, joka tuomitsi mekkojen ja palmikoiden yhdistämisen äärioikeistolaisuuteen.
Maahanmuuttokriittinen, kansalliskonservatiivinen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) syytti säätiötä Stasin menetelmien käyttämisestä. Puolue twiittasi: ”Uskomatonta! Perheministeri Giffey antaa heidän vakoilla lapsiamme. Mielipidekyttääjien armeija soluttautuu nyt oikeistojahdissaan päiväkoteihin. Tämä menee nyt kertakaikkiaan liian pitkälle!”
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Punaviherkokoomuslaisten valvoma Helsingin energiayhtiö rahtaa pähkinänkuoria kaukaa Afrikasta – äänestäjä saa taas sitä mitä tilasi
Helsinki on ilmeisen aktiivisesti luopumassa kotimaisen polttoaineen käytöstä kaukolämmön tuotannossa. Energiayhtiö Helen lämmittää pääkaupunkia pähkinänkuorilla, jotka on laivattu Afrikan Norsunluurannikolta asti. Lieneekö kyseessä aito ympäristöteko, vai onko pähkinäralli pelkkää punaviherkokoomuslaisten poliittista hyvesignalointia.

Perussuomalaiset julkaisee uuden voikukka-logon, Purra fiilistelee: ”Tiedättehän tuon kauniin kukkasen, joka kasvaa kaikilla pihoilla ja jota on ihan mahdoton kitkeä”
Perussuomalaiset julkisti päivitetyn logonsa ja uuden sloganin lauantaina puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa. Kasvisruoan ystävänä tunnettu puoluejohtaja Riikka Purra korosti myös PS-kukan terveyshyötyjä.

Purra: En halua espanjalaista sosialismia Lindtmanilta, Palestiinan tunnustamista Razmyarilta enkä Tuppuraista neuvottelemaan Saksaan
Puheenjohtaja Riikka Purra piti tänään perussuomalaisten puoluetilaisuudessa energisen puheen, jossa hän täsmensi perussuomalaisten ja SDP:n eroja konkreettisella tavalla.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.
















