

LEHTIKUVA
Saksassa ongelma: Syyrialaiset eivät halua integroitua
Saksan liittokansleri Angela Merkelillä on pulma: pakolaiseksi hakeutuvat syyrialaiset eivät halua integroitua saksalaiseen kulttuuriin. Useat eivät ole halukkaita oppimaan saksan kieltä. Tällöin heidän on vaikeaa löytää itselleen työpaikkaa ja he jäävät sosiaaliturvan varaan. Syyrialaisten tilanteesta uutisoi uutistoimisto Bloomberg.
Moni syyrialainen haluaa lisäksi palata Syyriaan, kunhan sotatoimet maassa rauhoittuvat. Bloombergin haastattelemat kertovat, että siellä he voivat kasvattaa lapsensa ”kunnon muslimeiksi”.
Saksan demografia tarvitsee maahanmuuttajia
Merkelin toiveena saattoi olla se, että syyrialaiset oikaisevat Saksan demograafiset luvut. Saksan väestö on tulevaisuudessa supistumassa. Syyrialaisten mukaan he ovat kuitenkin vain oleskelemassa Saksassa. Sen vuoksi kielen oppiminenkin koetaan täysin turhaksi.
– En halua siteitä tänne. En halua oppia saksaa, enkä halua integroitua, kertoo 23-vuotias Mariam arabiaksi Bloombergille.
Kun Merkel syyskuun alussa käytännössä avasi ovet kaikille syyrialaisille, hän kertoi syyrialaisten olevan Saksan tulevia veronmaksajia. Ilman kielitaitoa työpaikkoja on hankala löytää. Bloombergin mukaan kaksi erillistä yhteiskuntaa voivat johtaa jännitteisiin.
Demograafisesta avusta voi hyvinkin tulla vain muutaman vuoden mittainen julkisen hallinnon kuluerä. Se saattaa myös koitua Merkelin oman poliittisen uran flopiksi. Hänen johtamansa kristillisdemokraattien riveistä on alkanut kuulua huolestuneita kannanottoja, koska syyrialaisten virtaus Saksaan käy edelleen vilkkaana.
Kriisi omalla pihalla
Saksa on selvinnyt pienin vaurioin Euroopan viimeaikaisista kriiseistä. Saksalaiset pankit pelastuivat kaikkien euromaiden kasattua tukipaketteja. Euromaat ottivat harteilleen pankkien epävarmat saatavat. Toki Saksakin osallistui pankkitukitalkoisiin suurella osuudella. Saksa vältti kuitenkin pahemman luokan talouskriisin.
Venäjän toimet Ukrainassa eivät myöskään laukaisseet suurta kriisiä saksalaisten arkeen. EU:n laatimat talouspakotteet ja Venäjän tekemät vastapakotteet eivät juuri näkyneet Saksan taloudessa.
Syyrialaisten valtaisiin mittasuhteisiin paisunut maahantulo sen sijaan näkyy saksalaisten elämässä. Ja koska vaellus jatkuu edelleen, ei maahanmuuttokriisi ole vielä saavuttanut lakipistettään.
Ahtaat tilapäismajoitukset
Saksan vastaanottokeskukset ovat ääriään myöten täynnä. Pakolaisaseman saaminen edellyttää runsaasti byrokratiaa ja erilaisten lomakkeiden täyttöä.
Tilapäismajoituksissa käyttöön on otettu kouluja, kaupungintaloja ja vanhoja kasarmirakennuksia. Syyrialaisten rekisteröinnissä on pullonkaula.
Syyrialaisten intoa integroitua saksalaiseen kulttuuriin heikentävät tilapäismajoituksen lisäksi myös sääolosuhteet sekä islamin uskonnon puute.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ulkoministeriö kampanjoi Irakissa ja Turkissa: Suomi tiukentanut Irakin turvallisuusarviota

Ruotsi natisee liitoksistaan turvapaikkaa hakevien vuoksi

Somalialaisen lapsimorsiamen perhehelvetti: ”Pelkään henkeni puolesta”
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













