Artikkeli kuva

repubblica.it

Salainen sopimus Kreikan velkahelpotuksista – lyhennys- ja korkovapaata vuoteen 2020 asti?

27.01.2015 |18:45

Italialainen la Repubblica-lehti kertoo verkkosivuillaan, että euroalueen valtiovarainministereistä koostuva Eurogroup olisi jo viime marraskuun huippukokouksen yhteydessä tehnyt salaisen sopimuksen Kreikan velkahelpotuksista.  Sopimuksen mukaan Kreikka saisi kaikista EU:n myöntämistä luotoista lyhennys- ja korkovapaata aina vuoteen 2020 asti. Kreikan valtionvelasta suurin osa on euroalueen muiden valtioiden ja vakausrahaston omistuksessa.

Mikäli tieto pitää paikkansa, se asettaa artikkelin kirjoittaneen Federico Fubinin mielestä julkisuudessa käydyn Kreikka-keskustelun, Kreikan vaalikampanjan sekä vaalien tuloksen mielenkiintoiseen valoon. Vaalit voittanut Syriza-puolue nousi vaatimuksillaan velkahelpotuksista, mutta istuva pääministeripuolue ei voinut käyttää vaalikampanjassaan jo syntynyttä sopimusta hyväkseen.

Suomessa sekä valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) ja pääministeri Alexander Stubb (kok) ovat antaneet lausuntoja, joiden mukaan Suomi ei suostu velkahelpotuksiin. Mikäli tieto sopimuksesta pitää paikkansa, heidän lausuntojensa todenperäisyys on kyseenalainen.

Juhani Huopainen


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää