

Savio: Pakkoruotsi uudelleen käsittelyyn
Kolmas kerta toden sanoo, ainakin Sami Savion kohdalla. Savio oli vaaleissa perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana kolmatta kertaa ja henkilökohtainen jytky tuli. Pirkanmaan vaalipiirin 5 267 äänestäjää päätti, että Savio lähtee edustamaan heitä eduskuntaan ja niin kävi.
– Fiilikset ovat hyvät, mutta sekavat, kuten varmaan monella muullakin eduskuntaan valitulla ensikertalaisella. Vaalityössä auttoi rautainen tukijoukko ja ahkera jalkatyö. Meidän vaalikoppi oli Tampereella auki ennen muita ja sulkeutui viimeisenä. Kiitos äänestäjille luottamuksesta, Savio kiittelee.
Talous keskiöön
Tampereen kupeessa Ylöjärvellä asuva Savio on diplomi-insinööri ja ekonomi. Kotona on vaimo ja kolme pientä lasta. Hikikarpalot mies vuodattaa sulkapalloilun parissa, mutta edessä lienee lajin vaihto. Uusi työ Helsingissä ja siellä olevat vanhat opiskelukaverit haastanevat miehen tenniskentälle.
– Ekonomia kiinnostaa paikka talousvaliokunnassa, mutta otan nöyrin mielin sen mikä annetaan. Omasta koulutuksesta on se hyöty, että ymmärrän talouden lainalaisuuksia. Eduskunnassa kuitenkin suuri osa asioista liittyy talouteen.
Velkaantuminen pysäytettävä
Savio tahtoo parantaa pienyrittäjien asemaa, jotta Suomeen saadaan lisää työpaikkoja.
– Se tapahtuu byrokratiaa purkamalla ja osittain verotuksen keinoin. Toinen tärkeä teema on velkaantumiskierteen pysäyttäminen. En halua, että lapset ja lapsenlapset joutuvat maksamaan raskaasti meidän velkaa.
Myös maahanmuuttopolitiikka kaipaa Savion mielestä tarkastelua ja hän ajaa vapautta kielivalintaan.
– Kielivalinnan vapaudesta saattaa tulla tällä vaalikaudella totta, sillä sitä varten meinataan kerätä uusi kansalaisaloite, Savio paljastaa.
Edustajat kansan pariin
Savio on oppinut kuntapolitiikassa sen, että asioita ei muuteta kuukausissa tai vuosissakaan vaan muutos parempaan kestää pidempään. Perussuomalaiset saivat eduskuntaan 38 paikkaa, joka kertoo Savion mielestä äänestäjien luottamuksesta.
– Ihmiset ovat olleet hyvin tyytyväisiä, kun perussuomalaiset ovat pitäneet oman linjansa ajamissaan teemoissa, vaikka rapaa on roiskutettu päälle. Pitkäjänteisesti ajetut selkeät tavoitteet ovat luoneet paljon uskottavuutta meidän politiikkaan.
Eduskunnassa Savio haluaa ajaa koko maan etua. Hänen mielestään liian monet kansanedustajat ovat etääntyneet kansalaisten normaalista arjesta.
– Tekisi hyvää, jotta kansanedustajat velvoitettaisiin käyttämään kuukaudessa tietyn ajan kansalaisten parissa, jotta realismi säilyy työssä. Viime vaalikaudellahan nähtiin esimerkiksi kokoomuksen osalta, että Laura Rädyn mielestä jokainen tienaa melkein 2 600 euroa kuukaudessa. Lisäksi kokoomuksen Sampsa Kataja kommentoi, että eduskunnan palkkiot ovat aivan liian pieniä.
Pitkäjänteistä työtä
Savio tähdentää, että omista teemoista huolimatta perussuomalaiset pystyvät tekemään kompromisseja kansakunnan etua ajatellen.
– Sen vuoksi meidän pitää mennä nyt hallitukseen ja kansakin vaatii sitä. Hallituksessa pystymme vaikuttamaan asioihin entistä paremmin. En odota, että saamme kerralla kaikki teemamme hallitusohjelmaan, mutta onneksi me osaamme ajaa ihmisille hyödyllisiä asioita pitkäjänteisesti, Savio luotsaa.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää