Artikkeli kuva

Simon Elo: “Alkoholipolitiikassa koittaa uuden aika – kieltolakien aika on ohi”

19.05.2016 |17:09

Perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo on tyytyväinen hallituspuolueiden sopuun alkoholipolitiikassa.

– Päivittäistavarakaupassa sallitaan A-olut ja valmistustaparajoite poistetaan – eli myös laadukas lonkero tulee saataville. Lisäksi annosvaatimuksista luovutaan, pienpanimot saavat myyntiluvan ilman erityisvaatimuksia ja anniskelua saa pysyvästi jatkaa klo 04 saakka, Elo listaa muutoksia.

– A-oluen salliminen päivittäistavarakauppoihin oli yksi vaaliteemoistani. Maistuu maltaalta saada tämäkin asia lasiin kuohumaan, Elo myhäilee.

Elon mukaan myös viinit pitäisi saada ruokakauppoihin, mutta ymmärtää asian vaikeuden pääministeripuolue Keskustalle. Alkoholipolitiikan päivittäminen johtaa kuitenkin siirtymiseen kohti eurooppalaista kulttuuria.

– Alkoholipolitiikassa koittaa uuden aika – kieltolakien aika on ohi. Pils- ja Lager-tyyppiset oluet saadaan tällä rajalla maistumaan siltä mitä ne parhaimmillaan voivat olla, Elo sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
5.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää