

LEHTIKUVA
Simula: Nuorten perheiden maallemuuttoa edistettävä
Maallemuuttoa suunnittelee tai siitä haaveilee yhä useampi suomalainen. Tämä selviää Maaseudun tulevaisuuden viime joulukuussa teettämästä kyselystä, jonka mukaan työikäiset miettivät vakavasti maaseutumaiseen ympäristöön muuttamisesta. Kunnallisalan kehittämissäätiön tekemän tutkimuksen mukaan puolestaan jopa kaksi kolmasosaa yrittäjistä harkitsee maallemuuttoa.
Itsekin Oulun maaseudulle muuttanut perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula haluaa herätellä päättäjiä ja kuntia vastaamaan uuteen trendiin.
– Kaupungistumiselle on syntymässä vahva vastavoima. Ihmiset kaipaavat maaseutumaiseen ympäristöön, luonnon äärelle ja juurilleen, ja tätä kehitystä tulisi myös tukea. On väärin tuudittautua siihen, että kaupungistuminen olisi jokin väistämätön luonnonlaki, toteaa maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Simula.
Maalla asumisen suosio kasvaa
Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo uutisoi, että myös tulevaisuustutkimus osoittaa merkkejä maalla asumisen suosion noususta. Viljelykasvien monipuolistuminen ja kotimaan matkailun lisääntyminen toisi Sitran tulevaisuusasiantuntijan Mikko Dufvan mukaan myös työtä maaseudulle.
– Haluammeko jumiutua siihen, mitä on pitkään tehty, vai seurata tulevaisuuden trendejä? Etenkin nuorten perheiden maallemuuttoa tulee edistää, Simula painottaa.
Kansanedustaja Simula kysyykin nyt hallitukselta, millä toimenpiteillä se aikoo edistää ihmisten ja perheiden mahdollisuuksia muuttaa maaseudulle. Asianomaisen ministerin on vastattava kansanedustajan kirjalliseen kysymykseen kolmen viikon kuluessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Polttoainekiintiöt näivettävät maaseudun

Perussuomalaiset eivät luota hallituksen kykyyn turvata maaseudun elinmahdollisuuksia

Puoluesihteeri Grönroos: Punavihreä hallitus ajaa keskustan tuella suomalaista maaseutua alas
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














