

LEHTIKUVA
Simula tuohtunut Luken aikeista lopettaa susien pannoitus: ”Hirvenmetsästys on uhattuna ja myös liikenneturvallisuus vaarantuu”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula on tuohtunut Luonnonvarakeskuksen aikeista lopettaa susien pannoitus. Susikannan kasvaessa holtittomasti eivät metsästäjät voi laskea koiriaan irti, hirvenmetsästys on uhattuna ja myös liikenneturvallisuus vaarantuu.
Luonnonvarakeskus (Luke) tiedotti 16. marraskuuta, ettei se pannoita susia tulevana kevättalvena. Vielä alkuvuodesta Luke kertoi tiedotteessaan, että mikäli susia saadaan merkittyä kevättalvella 2021, uusi palvelu avautuu seuraavana syksynä. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula on tuohtunut Luonnonvarakeskuksen aikeista.
– Mikäli Luke jättää pannoitukset tekemättä kevättalvella 2021, se tarkoittaa, ettei metsästäjillä ole tietoa seuraavanakaan syksynä laumojen liikkeistä. Luke ilmoitti pitävänsä välivuoden pannoituksesta, mutta nyt aikookin lopettaa pannoituksen kokonaan, Simula ihmettelee.
Kulunut syksy ollut koirille kohtalokas
Kulunut syksy on muutoinkin ollut kohtalokas useille kymmenille metsästyskoirille erityisesti Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa susikannan kasvun myötä. Esimerkiksi Haapavedellä hirvenmetsästys on paikoin keskeytetty lumentuloon asti, sillä lumettomuus hankaloittaa susien liikkeiden havainnointia entisestään.
– Metsästäjät eivät voi laskea koiriaan irti, ellei susitilanteesta ole ajantasaista tietoa ja kannan annetaan kasvaa holtittomasti. Hirvenmetsästys on uhattuna ja sen myötä myös liikenneturvallisuus vaarantuu, Simula kommentoi tilanteen seurauksia.
Pannoituksesta luopumisen syynä liiallinen byrokratia
Luonnonvarakeskus vetoaa päätöksessään muun muassa lupahallinnon kuormittavuuteen. Simula näkee, että lupahallintoa olisi kevennettävä eikä byrokratian vuoksi luopua susien pannoituksesta. Helmikuussa jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Simula kysyi, onko hallituksen tavoitteena, että susien pannoitus ja metsästäjien käytössä oleva pantaseuranta jatkuu välivuoden jälkeen. Tuolloin maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä vastasi, että ministeriön tavoitteena on pantaseurannan jatkuminen välivuoden jälkeen.
– Tilanne näyttää kuitenkin nyt siltä, ettei seuranta jatku ja pannoituksen välivuodesta on tulossa pysyvä tila, mikä tulee lisäämään metsästyskoirien menetyksiä ja osaltaan heikentämään viranomaisten ja metsästäjien välistä luottamusta. Vetoankin nyt jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä ministeri Jari Leppään, jotta susien pannoitus jatkuisi ja jotta kannanhoidollinen metsästys aloitettaisiin mahdollisimman pian, Simula painottaa.
Eduskunnalle on jätetty kansalaisaloite susien kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta. Se on lähetekeskustelussa keskiviikkona 18. marraskuuta ja sitä voi seurata suorana lähetyksenä osoitteessa www.eduskunta.fi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hirvenmetsästys susivahingot susikanta luonnonvarakeskus liikenneturvallisuus kirjallinen kysymys Byrokratian karsiminen Jenna Simula
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tynkkyseltä lakialoite pihasusiongelmaan puuttumiseksi

Peltokangas arvostelee nykyistä eläinsuojelulakia: ”Petoja suojellaan enemmän kuin ihmisen parasta ystävää”

Simula tiukkana suden kannanhoidollisesta metsästyksestä: ”EU:n helmoihin pakoilun on loputtava”

Kansanedustaja Simula palaa äitiyslomalta ja lähtee ehdolle kuntavaaleihin: ”Edessä entistä vaikeammat taloudelliset ajat”

Simula: ”EU:ssa Suomi on tuhansien järvien hölmölä”

Simula kritisoi EU:n toiveita yhteisestä aserekisteristä: ”Kuin ojentaisi aseet rikollisjärjestöille”

Simula huolissaan ympärivuotisten haaskojen määrästä ja valvonnan vähyydestä: ”Suurpetojen ruokintahaaskat uhka luonnolle ja metsästykselle”

Susivahingot kasvussa, tilalliset jätetty oman onnensa nojaan – Antikainen: ”Susi ei kuulu pihapiiriin”

Koponen vaatii suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista: ”Ministerin tyhjien lupausten ja ajanpeluun on loputtava”
Viikon suosituimmat

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.

Skotlannin eduskuntaan valittu transsukupuolinen tamili kerää rahaa jatkoviisumiin voidakseen jäädä maahan
Vihreä puolue sai peräti kaksi transsukupuolista ehdokasta läpi Skotlannin alueparlamenttivaaleissa. Toinen heistä on ei-binäärinen tamilimaahanmuuttaja, jonka opiskelijaviisumi päättyy vuoden lopussa. Tuore kansanedustaja onkin aloittanut rahankeräyksen saadakseen kokoon jatko-opiskelijan oleskelulupaan vaadittavat kaksituhatta puntaa.
















