

Simula kritisoi EU:n toiveita yhteisestä aserekisteristä: ”Kuin ojentaisi aseet rikollisjärjestöille”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula tyrmää EU:n puheenjohtajamaa Portugalin ehdotuksen EU-maiden yhteisestä aserekisteristä, joka tietomurron sattuessa antaisi järjestäytyneelle rikollisuudelle yksilöityä tietoa aseiden omistajista ja sijainneista. Yhtä hyvin aseet voisi saman tien ojentaa terroristeille ja muille rikollisjärjestöille.
Keskustelu EU:n yhteisestä aserekisteristä on jälleen virinnyt, kun EU:n nykyinen puheenjohtajamaa Portugali on tehnyt ehdotuksen, jossa se vaatii terrorismin, maiden välisen järjestäytyneen rikollisuuden ja laittoman asekaupan torjunnan nimissä yhteistä aserekisteriä, josta selviäisi aseiden sijainti, tunnistetiedot ja aseen omistajan tiedot.
Portugali ehdottaa, että yhteinen rekisteri lisättäisiin terrorismin torjuntaan solmittuun Prümin sopimukseen, johon Suomikin on sitoutunut. Kansanedustaja Jenna Simula tyrmää ehdotuksen täysin.
– Tällaisella rekisterillä ei suinkaan saataisi terrorismia torjuttua tai laitonta asekauppaa kuriin, koska se koostuisi laillisista aseista ja niiden haltijoiden tiedoista. Sen sijaan tietomurron sattuessa järjestäytyneellä rikollisuudella olisi hallussaan yksilöityä tietoa aseiden omistajista ja näiden sijainnista koko Euroopan alueella – kuin ojentaisi aseet terroristeille ja muille rikollisjärjestöille, Simula varoittaa.
Suomalaisten aseet eivät EU:lle kuulu
Eilen julkaistussa Euroopan neuvoston ehdotuksessa todetaan, että komissio antaa esityksensä asiasta tulevina kuukausina. Kansanedustaja Jenna Simulan mukaan Suomen ei pidä missään nimessä suostua tällaiseen menettelyyn.
– Suomalaisten aseet eivät EU:lle kuulu. Meillä on omat kansalliset rekisterimme. Ylipäänsä täytyy käyttää suurta harkintaa, minkälaista dataa jakaa muiden maiden kanssa. Yksittäiset tiedot ihmisistä kun ovat nykyään käypää valuuttaa, kyberuhista ja tietomurroista puhumattakaan, Simula muistuttaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Prümin sopimus aserekisteri rikollisjärjestöt tietomurto terroristijärjestöt Euroopan unioni Kyberuhat Portugali Jenna Simula
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Simula: ”EU-sääntely suurin uhka suomalaiselle metsästyskulttuurille”

Kansanedustaja Simula palaa äitiyslomalta ja lähtee ehdolle kuntavaaleihin: ”Edessä entistä vaikeammat taloudelliset ajat”

Simula tuohtunut Luken aikeista lopettaa susien pannoitus: ”Hirvenmetsästys on uhattuna ja myös liikenneturvallisuus vaarantuu”

Simula huolissaan ympärivuotisten haaskojen määrästä ja valvonnan vähyydestä: ”Suurpetojen ruokintahaaskat uhka luonnolle ja metsästykselle”
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.















