

LEHTIKUVA
Susivahingot kasvussa, tilalliset jätetty oman onnensa nojaan – Antikainen: ”Susi ei kuulu pihapiiriin”
Tohmajärveläisen Sirolan lammastilan lampaat joutuivat syyskuussa susien hyökkäyksen kohteeksi suurpetoaidasta huolimatta. Tapaus on herättänyt vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa, sillä tilalliset pelkäävät omien eläintensä puolesta ja kokevat turhautumista, koska suurpetoaidat eivät enää pidä petoja poissa edes pihapiiristä. Perussuomalaisten Sanna Antikainen pitää tilannetta sietämättömänä.
– Sirolan tilalle rakennettiin suurpetoaita jo vuonna 2005, mutta asianmukaisesti hoidettu aita ei kuitenkaan pitänyt susia poissa, vaan kuusi lammasta menetti henkensä hyökkäyksessä. Menetys on merkittävä sekä kotimaiselle lammastaloudelle että kansainvälisesti, sillä Sirolan tila on Suomen suurin Oxford down -rodun kasvattaja ja katras edustaa kaikkia Suomessa olevia sukulinjoja, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
– Petovahingoista maksettavat korvaukset eivät millään muotoa korvaa arvokkaiden jalostuseläinten menetystä.
Pedot käymässä yhä röyhkeämmiksi
Tuotantoeläimiä pyritään ensisijaisesti suojaamaan laitumille asennettavilla suurpetoaidoilla, joihin voi saada materiaaliavustusta Suomen riistakeskukselta. Aidan valmistumisen jälkeen sen ylläpito on tilallisen vastuulla.
– Tilat käyttävät satoja työtunteja aitojen pystytykseen ja ylläpitoon, mutta pedot käyvät yhä röyhkeämmiksi. Edes tilojen pihapiirit eivät enää ole turvassa susien vierailuilta, mutta silti eläinten omistajilla ei ole oikeutta suojella eläimiään riittävän tehokkaasti, eikä häirikkösusista päästä eroon. Petovahingot uhkaavat sekä tilallisten toimeentuloa että jaksamista. Tilallisille tämä on sietämätön tilanne, ja siihen tulee pikaisesti saada muutos, sillä susi ei kuulu pihapiiriin, Antikainen vaatii.
Edustaja Antikainen on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien petovahinkojen torjuntaa eläintiloilla.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- petovahingot Suomen riistakeskus tuotantoeläimet jalostuseläimet lammastalous suurpetoaidat suurpedot susivahingot susi kirjallinen kysymys Sanna Antikainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Simula tiukkana suden kannanhoidollisesta metsästyksestä: ”EU:n helmoihin pakoilun on loputtava”

Simula huolissaan ympärivuotisten haaskojen määrästä ja valvonnan vähyydestä: ”Suurpetojen ruokintahaaskat uhka luonnolle ja metsästykselle”

Tynkkynen: Suden kannanhoidollinen metsästys päästävä aloittamaan

Peltokangas arvostelee nykyistä eläinsuojelulakia: ”Petoja suojellaan enemmän kuin ihmisen parasta ystävää”

Koponen vaatii suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista: ”Ministerin tyhjien lupausten ja ajanpeluun on loputtava”

Vihreiden susikannat kertovat, että ymmärrys maaseudun arjesta puuttuu – Antikainen: Susi kuuluu luontoon mutta ei ihmisten pihapiiriin

Huhtasaari: On käsittämätöntä, että joudumme anelemaan Brysselistä lupaa sille, miten hoidamme petoeläinkantojamme

Sudet puhuttivat kansanedustajia – Tynkkynen esitteli lakialoitteensa pihasusiongelmaan puuttumiseksi

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa poikkeuksellinen erävoitto vihervasemmiston ulosmarssista huolimatta – Simula: Susipykälä etenee sittenkin
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













