

Slunga-Poutsalo: Joulun taikaa
Joulun alusaika on kiireen täyttämää. Työpaikoilla työpöytä halutaan tyhjäksi, tekemättömät työt tehdyksi. Kotona siivous, leipomis- ja lahjakiireet painavat päälle jopa yömyöhään. Stressiä pukkaa vaikka joulun pitäisi olla kuitenkin rauhoittumisen aikaa. Pysähtymistä hetkeen.
Minun ajatukseni harhautuvat usein joulun aikaan lapsuuteni jouluun. Kuinka koko perhe oli koolla, veljien perheet tulivat kauempaakin ja kokoonnuttiin yhteisen joulupöydän ääreen. Pöydän antimet olivat leikkeleitä lukuun ottamatta kaikki äitini itse tekemiä. Kaapit pursusivat leivonnaisia, lipeäkalan omituinen tuoksu leijui koko talossa. Naurua, yhdessäoloa, perinteitä.
Enää ei koko perhe kokoonnu yhteen. Sisaruksillamme kaikilla on omat perheensä, meidän perhe täällä kaukana etelässä. Isä on kuollut, äiti vaikeasti dementoituneena joutunut hoitokotiin. Ne lapsuuden joulut eivät koskaan palaa. Voi kun onnistuisi saamaan omien lasten muistoihin yhtä vahvoja tunteita perheen yhdessäolosta, joulun rauhasta ja läheisten tärkeydestä.
Kuluneen vuoden aikana elämä on näyttänyt välillä karuinkin ottein, kuinka kaikki voi muuttua hetkessä. Kuinka elämä on arvaamaton. Kuinka sen voisi muistaa arjen kiireessä, kun hetkessä kaikki voi olla toisin?
Liian usein kuulee, että alkoholista on tullut joulun päätähti. Emmekö me aikuiset muista, kuinka pelottava humalainen aikuinen oli kun itse olimme pieniä? Lasten kanssa joulua viettävät: antakaa lapsille raitis joulu. Siitä syntyy heidän elämään sellaiset muistot, joita voi lämpimin sydämin muistella pitkään.
Puoluetoimisto on kiinni loppiaiseen saakka. Myös toimiston väki pysähtyy hetkeen, rauhoittuu, laskee kierroksia ja kerää elämän mittakaavan taas kohdalleen. Loppiaisen jälkeen jatkamme täysillä eteenpäin kohti kevään koitoksia.
Hyvät perussuomalaiset, unohtakaa politiikka hetkeksi. Muistakaa läheisiänne. Kenenkään ei pidä tuntea yksinäisyyttä jouluna. Pitäkää huoli toisistanne.
Toivottavasti puoluetoimiston soiva joulutervehdys on tavoittanut teidät. Laulujen joukossa on yksi, jonka halusin ehdottomasti mukaan levylle. Sen virren sanoin haluan toivottaa teille kaikille oikein rauhallista, lämmintä ja turvallista Joulua, Maa on niin kaunis.
Riikka Slunga-Poutsalo
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.
Uusimmat

Garedew: Median puolueellisuus ruokkii Israel-vastaisuutta

Charlie Kirkille myönnettiin postuumisti presidentin vapaudenmitali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää