

SUOMEN UUTISET
Soini: Talouden kääntyminen riippuu siitä, voittaako PS vaalit
Talouden kääntyminen kasvuun ja velkaantumisen voittaminen riippuu siitä, voittavatko perussuomalaiset vaalit. Näin linjasi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini Ilta-Sanomien tv-tentissä.
Haastattelijat kysyivät, pettikö Soinilta kantti, kun puolue esitti vaaliohjelmassaan vain 2-3 miljardin leikkausta. Valtiovarainministeriö on puhunut kuudesta miljardista, josta neljä miljardia kohdistuisi valtion ja loput kuntien menoihin.
– Ei pettänyt kantti, vaan jos tehdään yhdellä vaalikaudella noin massiiviset leikkaukset, se leikkaa kulutuskysyntää ja ostovoimaa sillä tavalla, että Suomen suunta ei käänny. Tavoitteen pitää olla tietenkin, että velkaantuminen taittuu, Soini vastasi.
Talouskasvua varjeltava
liialta leikkaukselta
Hiillostus jatkui ja Soinille huomautettiin, ettei tavoite täyty tällä leikkauksella.
– Kyllähän 2-3 miljardia euroa on hyvä tulos, jos siihen päästään vaalikauden aikana, Soini puolusti.
Entäpä kun vaje on 10 miljardia?
– Niin, mutta sitten kun saadaan talouskasvu päälle, rako supistuu. Se on sen varassa, voittavatko perussuomalaiset vaalit.
Autoveron lasku tuo
dynaamisia vaikutuksia
Soinia grillattiin myös vaaliohjelman houkutuksista, kuten autoveron laskusta. Perussuomalaiset esittävät leikkauksia mm. maahanmuuttoon, kehitysapuun ja sotu-kuluihin. Autoveron poisto veisi tuloista miljardin, energiaveroja laskettaisiin sadoilla miljoonilla ja puolustusmenoja lisättäisiin. Soinilta tentattin, eikö lisämenoja tule jo yhtä paljon kuin säästöjä esitetään.
– Tuo on kyllä tosi lyhyttä matikkaa – eihän sitä noin pidä ajatella. Otetaanpa vaikka tämä autovero, kun siitä tulee niin paljon pulinaa: nyt meillä on 25 000 valitusta käyttöautoista ja 300 virkailijaa Trafissa.
– Autoverohan on ihmisille. Jos raha säästyy, he kuluttavat sen johonkin muuhun tai turvallisempiin autoihin. Yksi liikennekuolema maksaa kaksi miljoonaa euroa. Ympäristöstä aina vouhotetaan, että sitä pitää suojella. Miksi sitten pitää ajaa vuoden 1994 Opel Corsalla? Soini kysyi.
Jäsenmaksuista voi
ja pitää yrittää säästää
Haastattelijat yrittivät kyseenalaistaa perussuomalaisten pyrkimyksen säästää noin 300 miljoonaa euroa EU-jäsenmaksuista sillä perusteella, että EU-maksujen rahoituskehyksistä olisi päätetty sitovasti vuoteen 2020 saakka.
– No EU:ssahan sanotaan, että maat eivät saa olla toistensa veloista vastuussa ja kymmenen vuotta ovat olleet. Jäsenmaksujen palautusta ovat saaneet Iso-Britannia, Hollanti, Ruotsi ja Tanska, mutta Suomi ei ole edes hakenut.
– Miksi se kaikilta muilta onnistuu ja me emme ole edes hakeneet? Me lähdemme siitä, että se onnistuu. Tänäkin vuonna Suomi maksaa 132 miljoonaa brittien jäsenmaksuosuutta. Eikö se kuulu heidän maksettavakseen? Soini kysyi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini: Keskustan ja Sipilän väärä linja rokottaa liikkumista

Soini: Köyhyys poistettava Suomesta
Viikon suosituimmat

Rydmanilta lisää vettä Kiukaalle – ministeri kieltäytyy tapaamasta ”lobbaria, joka vuotaa kaiken medialle”
Perussuomalaisten sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ei anna periksi kiistassa, joka on syntynyt STEA-avustusten uusista myöntämiskriteereistä. Kovinta arvostelua linjauksesta on esittänyt sote-järjestöjen kattojärjestön SOSTE:n demaritaustainen pääsihteeri Vertti Kiukas, joka yrittää saada leikkaukset leikkuriin julkisuuden kautta. Rydman ei huoju eikä horju, koska ”peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä”.

Turussa PS-valtuutetun Pride-aloite haluttiin poistaa – uhattiin rangaistuksella
Turun kaupunginvaltuutettu Riku-Mikael Leppänen jätti viime elokuussa aloitteen, jossa hän esitti kaupungin luopuvan kaikesta Pride-toiminnasta. Aloite haluttiin poistaa käsittelystä, ja Leppäselle vaadittiin asiasta rangaistusta.

Muslimipuolue uhkailee ruotsidemokraatteja: ”Älkää koetelko kärsivällisyyttämme”
Ruotsidemokraatit ilmoitti kesäkuun alussa haluavansa totaalisen huivikiellon maan julkisille paikoille. Burka ja niqab eli ”islamistiset vaatekappaleet” joutivat jo aiemmin puolueen kieltolistalle. Islam-puolue Nyansin puheenjohtaja repi viimeisimmästä kannanotoista pelihousunsa ja uhkailee jo avoimesti ruotsidemokraatteja.

Britanniassa velloo maahanmuuttajataustaisten tekijöiden raiskausepidemia – Purra moittii päättäjien anteeksiantamatonta hyssyttelyä
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi Britannian laajaa tyttöjen järjestelmällistä hyväksikäyttöskandaalia. Purran mukaan viranomaisten pitkään jatkunut hiljaisuus johtui tekijöiden maahanmuuttajataustasta - ja samanlainen pelko leimaa myös suomalaista keskustelua.

SDP rakentaa arabiankielisestä väestöstä tulevaisuuden äänestäjäkuntaa – kampanjointi eduskuntavaaleissa alkoi jo
Helsingin SDP nimesi ensimmäiset ehdokkaansa kevään 2027 eduskuntavaaleihin ja kertoo valinnoistaan arabiaksi sosiaalisessa mediassa. Täysin uudesta peliliikkeestä ei ole kyse, sillä demarit kosiskelivat arabiankielisiä äänestäjiä jo kunta- ja aluevaaleissa 2025.

Perustuslakivaliokunta: Yhdenvertaisuusvaltuutettu ylittää toimivaltansa – PS-kansanedustajat vaativat pysymistä omalla tontilla
Perustuslakivaliokunta on antanut poikkeuksellisen tiukan lausunnon yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnasta. Valiokunnan mukaan valtuutettu on asettunut käytännössä eduskunnan valvojaksi ja kyseenalaistanut perustuslakivaliokunnan itsensä tekemiä perustuslaillisia ratkaisuja. Perussuomalaiset kansanedustajat vaativat valtuutetun pitäytymistä toimivaltansa rajoissa.

Jopa 426 000 euroa koppikorvauksia saaneet irakilaiskaksoset jäävät ilman Suomen kansalaisuutta
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi irakilaiskaksosten valituslupahakemuksen, joten Helsingin hallinto-oikeuden aiempi ratkaisu jäi voimaan. Viranomaisten mukaan Suomen kansalaisuuden myöntäminen veljeksille vaarantaisi valtion turvallisuutta.

Tampereen kaupunki ja hyvinvointialue mainostivat seksitapahtumaa: ”Verileikit sallittuja yhdessä huoneessa”
Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen virallisista tapahtumakalentereista löytyy edelleen tiedote tilaisuudesta, jonka kuvauksessa luvataan BDSM-leikkejä, sadomasokistista toimintaa, alastomuutta, seksiä – ja "verileikkejä" erillisessä huoneessa.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Vastaanottokeskus lähtee Espoon Miilukorvesta
Lähes kolmen vuoden oikeustaistelu rauhalliselle pientaloalueelle luvatta ilmestyneestä vastaanottokeskuksesta päättyi 18.6.2026 korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun. KHO hylkäsi valituksen ja Espoon päätös lopettaa toiminta uhkasakon uhalla jäi lopullisesti voimaan.

Purra paljastaa keskustan kaksinaismoralismin: Lisää maahanmuuttajia, suomalaisnuoria syrjäytetään
Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa keskustan maahanmuuttopolitiikan linjaa. Purran mukaan puolue kyllä puhuu paljon suomalaisnuorten työttömyydestä, mutta samalla kepu ajaa poliittisesti lisää maahanmuuttoa ja asettaa ulkomaalaiset etusijalle suomalaisnuorten kustannuksella.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











