

Toimitus suosittelee
Soini: Vain perussuomalaiset huolissaan tuulivoimaloiden terveysvaikutuksista – ”Hallitus ei ole unohtanut ympäristöä – vihreiden harmiksi”
Ulkoministeri Timo Soini kirjoittaa Maaseudun tulevaisuuden vieraskolumnissaan hallituksen tekemästä käänteestä Suomen energia- ja ilmastopolitiikkaan.
– Kilpailukykyä haittaavat viherverot alas. Leikkaukset tuulivoimatukiin. Puusta ja turpeesta uuden sukupolven polttoaineet. Otteita perussuomalaisten energiapoliittisista tavoitteista vuoden 2015 vaaliohjelmasta, vai sittenkin hallitusohjelmasta tai Suomen uudesta energia- ja ilmastostrategiasta? Soini listaa.
– Nyt tehdään Suomessa pitkästä aikaa järkevää energiapolitiikkaa. Sitä ovat liian kauan hallinneet luonnon ylisuojelu, järjettömät ratkaisut, turpeen sääntely. Tähän oli saatava muutos.
Lisätään kotimaisen bioenergian käyttöä
Soinin mielestä nyt hyväksytty, vuoteen 2030 asti ulottuva Suomen energia- ja ilmastostrategia osoittaa jälleen kerran, mihin perussuomalaisia tarvitaan hallituksessa.
– Jos vihervasemmisto olisi ollut tätä kokoon kursimassa, ei siinä olisi ollut hurraamista. Ylivihreys ja tuulivoimautopia olisi vienyt, kotimainen tuotanto ja kilpailukyky vikissyt, Soini kirjoittaa.
– Nyt on tilanne toinen. Uusi strategia nojaa nimenomaan vahvasti kotimaiseen bioenergian käytön lisäämiseen. Vähennämme energiariippuvuuttamme ja parannamme suomalaista työllisyyttä. Keinovalikoimaa on oltava. Uuden, teknologiasta riippumattoman uusiutuvan energian tukijärjestelmän piiri laajenee. Hake, kuoret ja purut. Metsää meiltä löytyy. Kaikki käytetään ja siihen kannustetaan.
Tuontienergia korvataan kotimaisella
Soini puhuu myös turpeen puolesta.
– Verotuksella varmistetaan, että se on kilpailukykyisempi kuin kivihiili ja muut fossiiliset tuontipolttoaineet. Sen takia, että me Suomessa poltamme kotimaista turvetta, ei Salomonsaaret vaivu veden alle. Se on selvä.
– Edellinen hallitus, se muuten johon vihreätkin kuuluivat, jätti jälkeensä tilanteen, jossa Suomessa poltettiin enemmän koksia kuin koskaan aiemmin. Kivihiilen käyttö siis lisääntyi samalla kun energiankulutus kokonaisuudessaan laski. Tämä hallitus asettaa tavoitteeksi lopettaa kivihiilen käytön vuoteen 2030 mennessä. Tuontienergia korvataan kotimaisella.
”On nuristava jostain muusta”
Soini sanoo, ettei hallitus ole unohtanut ympäristöä – vihreiden harmiksi.
– Ei meitä pääse siitä syyttämään. Tämä tehdään hyvin, suomalaista tuotantoa ja työllisyyttä kunnioittaen, mutta silti ympäristö ja Suomen kansainväliset velvoitteet huomioiden.
– Ja kun ei pääse syyttämään luonnon tuhoamisesta, niin on nuristava jostain muusta. Selvitämme tuulivoiman terveysvaikutukset.
Vihreät paljastivat todellisen luonteensa
Soini muistuttaa, että perussuomalaiset on ainoana puolueena ollut huolissaan tuulivoimaloiden terveysvaikutuksista, vaikka asia on koskettanut lukuisia suomalaisia ja laajoja alueita.
– Moni on joutunut jättämään kotinsa sairastumisen takia. Samoja kirjeitä on tullut kaikkein puolueiden kansanedustajille. Kukaan ei ole tarttunut.
– Nyt tartutaan. Ja sekös ympäristöpuoluetta hermostuttaa. Kun tämä läpeensä paha hallitus haluaa tehdä terveys- ja ympäristöselvityksen, niin Ville Niinistö sanoo, että se on huuhaata. Aika erikoista. Siinä paljastuu todellinen luonne. Öykkärimäistä ylimielisyyttä, Soini lataa.
Tuulivoimasta terveysvaikutustutkimus
Soini toteaa, ettei Suomi pelkillä tuulimyllyillä pyöri, mutta ilman niitä saattaa hyvin vaikka pyöriäkin.
– Tämä tarkistetaan nyt. Ensi vuonna luovutaan kokonaan nykyisestä tuulivoiman syöttötariffijärjestelmästä. Tulevaisuudessa hankkeet toteutuvat markkinaehtoisesti. Kymmenien miljoonien säästöt valtiolle. Jos se on hyvä bisnes, niin kyllä sen joku hoitaa.
– Tuulivoiman tulevaisuus, mahdollisine tukijärjestelmineen, selviää vasta terveysvaikutustutkimuksen jälkeen. Perussuomalaisten linja asiassa on selvä: valtion ei tule tukea terveydelle vaarallista tuotantoa, Soini linjaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa ja Meri: Tuulivoiman lisärakentaminen ja kaavat jäihin

Hakkarainen: Hallitus on kuullut sahayrittäjiä

Perussuomalaiset: Suomalaiseen energiapolitiikkaan saatu ennustettavuutta

Putkonen tuulivoimaloiden terveysuhista: Kymmenet perheet lähteneet evakkoon – vakavalla altistusalueella 650 000 henkeä

Forsmanin perhe joutui jättämään kotinsa: ”Tuulivoimalat ovat uhka kansalaisten terveydelle”

Leena Meri tuulivoimaloiden lähellä asuvien ihmisten oireilusta: ”Leimaaminen luulotautiseksi on sairastuneiden pilkkaamista – haitat tutkittava välittömästi”

Yhä useampi asukas saa oireita tuulivoimalan läheisyydessä – Leena pelkää, että hän joutuu jättämään kotinsa

Infraäänen vaikutuksille virallinen vahvistus: Kuntien laitettava tuulivoimaloiden kaavoitus ja rakennusluvat jäihin – ”Ihmisten pinna alkaa loppua”

Ne räjähtävät sittenkin
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














