

MATTI MATIKAINEN
Forsmanin perhe joutui jättämään kotinsa: ”Tuulivoimalat ovat uhka kansalaisten terveydelle”
Ilpo Forsmanin perhe rakensi unelmiensa omakotitalon Merikarvialle joitakin vuosia sitten, mutta joutui pakenemaan sieltä terveysoireiden takia. 11-henkinen perhe on asunut jo toista vuotta evakossa Nakkilassa.
– Jouduimme muuttamaan pois kodista tuulivoimaloiden infraäänipäästöjen vuoksi. Infraääni on matalataajuista ääntä, jota ihmiskorva ei kuule, Ilpo Forsman selvittää.
Perheelle vakavia oireita
Perheen talon lähelle rakennettiin kahdeksan tuulivoimalaa. Ne otettiin käyttöön joulukuussa 2014, jonka jälkeen perheenjäsenet alkoivat oireilla.
– Ensimmäiset oireet olivat korvien lukkiutumista, päänsärkyä, pahoinvointia, kutinaa niskan seudulla, univaikeuksia, voimattomuuden tunnetta ja ahdistuneisuutta, Forsman luettelee.
Oireet pahenivat kun lapset viettivät enemmän aikaa kotona koulujen kesälomalla.
– Yksi lapsista sai migreenikohtauksen, johon liittyi voimakas oksentaminen. Vaimo heräili jatkuvasti öisin hikisenä, pulssi korkealla ja pelkotilassa. Päiväsaikaan hänet jouduttiin kaksi kertaa viemään ambulanssilla sairaalaan, Forsman kertoo.
Oireet hävisivät kun perhe matkusti kotoaan muualle viikonlopuksi. Oireet palasivat, kun he palasivat takaisin.
”Syyn löytyminen sekä helpotus että järkytys”
Forsmanin mukaan vaimoa ja nuorin lapsista kärsivät eniten oireista, koska he viettivät päivät kotona. Jossain vaiheessa vaimo alkoi epäillä ongelmien johtuvan tuulivoimaloista.
Perhe alkoi selvittämään voimaloiden vaikutuksia ongelmiinsa, sillä heidän elämässä, asuinpaikassa tai talossa ei ollut tapahtunut mitään muita muutoksia kuin tuulivoimaloiden käynnistyminen.
– Oireiden syyn löytyminen oli meille sekä suuri helpotus että järkytys. Oireet täsmäsivät yksi yhteen niiden tutkimusten kanssa, joita on julkaistu tuulivoimaloiden tuottamien infraäänien terveysvaikutuksista Australiassa, USA:ssa ja Kanadassa.
– Niin kauan kuin voimalat pyörivät, niin meillä ei mitään mahdollisuutta palata kotiimme, Forsman harmittelee.
Yhteydenottoja kymmeniltä perheiltä
Forsman on tehnyt kaikkensa ja yrittänyt korjata tilannetta ottamalla yhteyttä alueen kunnanjohtajiin ja terveysviranomaisiin. Hänen mielestään viranomaiset tuntuvat olevan avuttomia tilanteen edessä.
– Tuulivoimaloita rakennettaessa ei millään tavalla tarvitse ottaa huomioon niiden aiheuttamia infraääniä. Melumallinnokset ja ohjearvot tehdään Suomessa ainoastaan korvin kuultavalla taajuusalueella, Forsman toteaa.
Julkisuudessa perheensä tilanteesta kertonut Forsman on saanut kymmeniltä perheiltä yhteydenottoja, jotka pitävät oireilunsa syynä tuulivoimaloita.
– Yksistään länsirannikko täyttyy kovaa vauhtia tuulivoimapuistoista. Miten käy kansalaisten terveydelle, jos sadat tuhannet suomalaiset altistuvat pitkäaikaisesti infraäänille, Forsman kysyy.
Tuulivoima-ala kieltää haitat
Tuulivoima-alan edunvalvontajärjestönä toimii Suomen Tuulivoimayhdistys ry (STY), jonka päämaja on Jyväskylässä. Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen pitää väitteitä tuulivoimaloiden terveyshaitoista tuulesta temmattuina.
– Eri tutkimusten mukaan tuulivoiman äänellä ei ole todettu olevan terveysvaikutuksia silloin kun ääni ei ole kuultavissa. Kun tuulivoimalan ääni alittaa säädetyt ohjearvot, ei terveyshaittoja tutkimusten mukaan pitäisi syntyä. Kuultava ääni saattaa toki ärsyttää jotain ja vaikuttaa sitä kautta negatiivisesti terveyteen, Mikkonen sanoo.
Mikkonen pitää valitettavana sitä, että on perheitä, jotka oireilevat ja kokevat syylliseksi tuulivoimalan.
– En ota kantaa yksittäistapauksiin. Oireet ovat varmaan oikeat, mutta pitää aina selvittää, mistä ne johtuvat. Jos ihmistä pelotellaan jollain asialla ja ihminen huolestuu, voi se tutkimusten mukaan aiheuttaa fyysisiä oireita.
Biolääketieteen professori sairastuneiden puolella
Ylen haastattelema (13.10.2015) biolääketieteen professori Mariana Alves Pereira on yhdistänyt tuulivoimalan vaikutukset vibroakustiseen oireyhtymään, joka aiheuttaa mm. verenkiertoelinten seinämien paksuuntumista. Mikkonen korostaa, että Pereiran näkemyksiä ei ole hyväksytty laajasti tiedepiireissä.
– Uusiutuvaa energiaa tarvitaan lisää. Ei ole haitatonta energiamuotoa. Mahdollisten rajoitusten pitää perustua tutkittuun tietoon eikä uskomuksiin, Mikkonen toteaa.
Infraäänen vaikutuksesta vähän tietoa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on saanut jonkin verran yhteydenottoja ihmisiltä, joiden mukaan heidän oireilunsa johtuu tuulivoimaloiden tuottamasta kuuloalueen alapuolella olevasta infraäänestä.
– Tiedeyhteisön nykykäsityksen mukaan on epätodennäköistä, että infraäänellä olisi vaikutuksia terveyteen tuulivoimaloiden ympäristössä toteutuvilla äänenpainetasoilla, THL:n tutkija Anu Turunen sanoo.
Toisaalta asiaa on tutkittu vähän. Turusen mukaan selkeää tieteellistä näyttöä on vain siitä, että kuultavissa oleva tuulivoimamelu voi häiritä.
– Meidän kyselytutkimuksemme mukaan varsin harva kokee tuulivoimaloiden tuottaman melun häiritsevän merkittävästi oleskelua sisällä tai nukkumista. Lisäksi oireilun yleisyys oli samaa suuruusluokkaa riippumatta etäisyydestä lähimpään tuulivoimalaan.
Turusen mielestä tuulivoimamelun terveysvaikutuksia on perusteltua tutkia lisää, jotta asiasta saadaan varmuus ja pelot hälvenevät.
– Vaikka tieteellistä näyttöä tuulivoimaloiden tuottaman infraäänen vaikutuksista ei toistaiseksi ole, ihmisten huoli on todellista ja se on syytä ottaa vakavasti, Turunen painottaa.
Tanskassa tekeillä laajempi tutkimus
THL aikoo selvittää tulevaisuudessa tuulivoimamelun terveysvaikutuksia muun muassa mittaamalla kuultavaa ja infraääntä tuulivoima-alueilla.
Lisäksi kuluvan vuoden aikana Tanskasta odotetaan laajan rekisteritutkimuksen tuloksia siitä, ovatko esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet yleisempiä tuulivoimaloiden lähellä asuvien joukossa kuin muussa väestössä.
Tilaisuuden jälkitallenne:
Tuumaustunnin tallenne. 1 h 11 min.
MIKA RINNE
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Leena Meri tuulivoimaloiden lähellä asuvien ihmisten oireilusta: ”Leimaaminen luulotautiseksi on sairastuneiden pilkkaamista – haitat tutkittava välittömästi”

Yhä useampi asukas saa oireita tuulivoimalan läheisyydessä – Leena pelkää, että hän joutuu jättämään kotinsa

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström: Tuulivoiman terveysriskit selvitetään ennen tukipäätöksiä

Soini: Vain perussuomalaiset huolissaan tuulivoimaloiden terveysvaikutuksista – ”Hallitus ei ole unohtanut ympäristöä – vihreiden harmiksi”

Infraäänen vaikutuksille virallinen vahvistus: Kuntien laitettava tuulivoimaloiden kaavoitus ja rakennusluvat jäihin – ”Ihmisten pinna alkaa loppua”

Elomaa ja Meri: Tuulivoiman lisärakentaminen ja kaavat jäihin

Ne räjähtävät sittenkin

Hakkarainen: Siniset lunastavat ministeripestejään miljardilisätuella tuulivoimalle
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













