

Soini SDP:stä: Puheenjohtajan potkut vaikuttavat hallitustyöhön
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini otti Ylen Aamu-tv:n haastattelussa kantaa SDP:n puheenjohtajaehdokkaan Antti Rinteen Turun Sanomissa antamaan lausuntoon, jossa Rinne vakuutti SDP:n pysyvän hallituksessa, vaikka puheenjohtaja vaihtuisi. Samalla Rinne oli moittinut Soinin epäilyä vaihdokseen liittyvistä ennenaikaisista vaaleista pötypuheeksi.
– Ei kannata hermostua siitä, jos naapuripuolueen puheenjohtaja, jolla on 17 vuotta kokemusta puheenjhtajuudesta, sanoo, että jos istuva puheenjohtaja saa pari viikkoa ennen vaaleja potkut omasta puolueestaan johtajanpaikalta, etteikö sillä olisi vaikutusta puolueen linjaan ja asemaan myös hallituksessa.
Soini kiisti toimittajan kysymyksen siitä, pelottaako Soinia ay-johtajan tulo SDP:n johtoon.
– Se on SDP:n asia, kuka heitä johtaa. Mutta sanonpa vain kokemuksella, ettei ole helppoa tulla johtamaan suurta kansanliikettä ilman kansanedustajan kokemusta. Tässä puhuu kokemuksen ja järjen ääni, Soini totesi.
Miksi Soini sitten ottaa asiaan kantaa?
– On Suomen asia, kukan on maamme valtiovarainministeri, Soini perusteli.
Virta ei käänny
Soini ei usko spekulaatioon, että demari ay-johtaja kääntäisi virran perussuomalaisista takaisin SDP:hen.
– Miksi sinne pitäisi lähteä, koska SDP:n ja hallituksen politiikka esimerkiksi perusduunarin kannalta on täysin kestämätöntä? Teollisuustuotanto putosi joulukuusta joulukuuhun yli viisi prosenttia ja se on katastrofi, Soini moitti.
Rinne on sanonut muuttavansa SDP:n linjaa hallituksessa, jos tulee valituksi.
– Sitä on syytäkin muuttaa. Jan Vapaavuorella ja sosiaalidemokraateilla oli Turun telakan suhteen näytön paikka. Ei toimittu, iso tilaus meni Ranskaan. Tämä on se mitä on tehty ja puheet ovat löpinöitä, Soini kuittasi.
SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden paremmuuteen Soini ei ottanut kantaaa, koska hänellä ”ei ole äänioikeutta siinä puolueessa”.
Soini olisi valmis säästämään valtion suurista menoeristä. Niitä ovat sosiaali- ja terveysala ja opetus.
– Vaikka leikkaukset ovat kipeitä, näihin täytyy tavalla tai toisella koskea, koska rahaa liikkuu eniten siellä.
Säästösummaa pienennettävä
Soini totesi, että valtiovarainministeriön kaavailema kolmen miljardin sopeutus on taantuman vallitessa liian suuri, koska se leikkaisi kysynnän ja sen tuoman orastavan kasvun kokonaan. Hän esitti 1,5 – 2 miljardin sopeutusta.
– Tuokin on tuskan ja vaivan takana saada kasaan, Soini totesi.
Soini mainitsi yhtenä leikkauskohteena erikseen myös kehitysavun.
Ei jaksotusta eikä viiden vuoden suojaa
Soini piti kunta- ja sote-uudistuksia sinänsä välttämättöminä. Sote-puolelta löytyisi suuria säästöjä. Mutta samalla täytyy luopua kunnan työntekijöille luvatusta viiden vuoden suoja-ajasta, jota Soini pitää mielettömänä.
Suoja-aikaa on vaatinut etenkin SDP. Viime aikoina on esiintynyt vaatimuksia suoja-ajan ulottamisesta myös sote-uudistukseen. Säästämisen jaksottamisesta seuraavalle hallituskaudelle Soini sanoi, ettei hallitus voi sitoa seuraavan hallituksen ja eduskunnan käsiä.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.