Solana: EU ensin

21.02.2017 |10:38

EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan ex-edustaja Javier Solana kirjoittaa Project Syndicate -sivustolla maailman tarvitsevan EU:ta kipeämmin kuin koskaan aiemmin. Ison-Britannian EU-erosta ja unionia ravistelleista kriiseistä huolimatta EU on hänen mielestään paras keino torjua uhkiksi katsomiaan eristäytyneisyyttä, protektionismia ja nationalismia. Hänen sanomansa on kuin suora kopio Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ”Amerikka ensin” -sanonnalle. Solanan versio kuuluu: ”EU ensin”.

Solanan mukaan EU-jäsenmaiden hallitusten tulisi katsoa ”kapeiden kansallisten etujen” taakse. Päättäjien tulisi puolustaa avoimuutta ja monikeskistä yhteistyötä. Hänen mukaansa kansallisvaltiot eivät edes pysty vastaamaan nykyisiin taloudellisiin haasteisiin. EU:ta tarvitaan myös yhteisen ympäristöpolitiikan saralla.

Solanan huolena on, että muutkin maat alkavat matkia Trumpin linjaa, jossa oma kansallinen etu tulee ensin. Solanan mukaan EU-maitakin voi kohdata populistinen uhka. Sen vuoksi jäsenmaiden tulisi entistä ponnekkaammin tukea EU:ta syventäen unionia edelleen.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?

17.04.2026 |17:22
6.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää