

PS ARKISTO
Suuret EU-maat siirtyivät nopeasti perussuomalaisten linjalle – Purra: ”Jäsenmaissa ymmärretään, ettei uusi siirtolaisvyöry ole enää mahdollinen”
Afganistanin tapahtumien jälkeen monet suuret EU-jäsenmaat ovat nopeasti siirtyneet perussuomalaisten maahanmuuttopoliittiselle linjalle. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että laaja turvapaikanhakijakriisi olisi myös integraatiomyönteisten voimien kannalta huono asia, koska se lisäisi jäsenmaissa sellaisten puolueiden kannatusta, jotka eivät suhtaudu EU:hun positiivisesti.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että eduskunnan hyväksymä 750 miljardin euron elvytyspaketti muuttaa perustavasti Euroopan unionin toimintaa.
EU ottaa jättisumman rahaa markkinoilta lainana ja jakaa varat EU-budjetin kautta jäsenvaltioille, noin puolet avustuksina ja puolet lainoina. Massiiviselle rahanjaolle on ottajia. Myös Italian mafian uskotaan pyrkivän osille.
Purra pitää kehityssuuntaa huolestuttavana.
– Toimintaan tulee mukaan yhteisvastuut, velanotto, verotusoikeudet ja liittovaltiokehitys. Nyt EU:ssa on tarjolla elvytysrahaa, massiivista resurssia ikään kuin ilmaiseksi rahaksi monenlaiseen toimintaan.
– Edessä on nyt asioita, joita jäämme seuraamaan. Toistaiseksi emme tiedä, kuinka monta kesken päättyvää tietä rakennetaan Kreikkaan tai kuinka paljon Italian Mafia lopulta nettoaa, Purra kertoi Ylen Brysselin kone -ohjelmassa.
Liittovaltiokehitys etenee demokratiasta irrallaan
Suomalaisille elvytyspakettia on puolusteltu ja perusteltu Suomen viennin vahvistamisella. Perustelut ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen tyhjiksi. Myös useat ansioituneet taloustieteilijät ovat kertoneet elvytyspaketin toimivan täsmälleen päinvastoin: järjestely heikentää Suomen vientiä.
Purra katsoo, että EU:n muutos liittovaltion suuntaan eteneekin jo demokratiasta irrallaan.
– Suomessa ei koskaan ole tehty päätöstä siitä, että olisimme sitoutuneet tällaiseen unioniin. Kansalaiset eivät ole päättäneet saati hyväksyneet tällaisia tulonsiirtoja. Suomi on järjestelyssä maksajapuolella ja maksajiksi ovat joutumassa tavalliset kansalaiset. Se sitten tarkoittaa keskiluokalle lisää veroja.
Perussuomalaisten linja on selkeä ja kirkas: puolue ei hyväksy tulonsiirtounionia eikä yhteisvastuiden lisäämistä. Keväällä perussuomalaiset teki eduskunnassa kaikkensa estääkseen elvytyspaketin läpimenon.
– Minä kannatan kaikissa oloissa Suomen itsenäisyyttä, suomalaisen demokratian ja kansallisen päätäntävallan ylläpitämistä. En halua eurooppalaista liittovaltiota, ja tiedän että suurin osa kansastakaan ei sitä halua, Purra sanoo.
EU kasvattaa toimivaltaansa hivuttamalla
Suomi on EU:ssa nettomaksaja. Liittovaltiossa kuitenkin uhattuna on muitakin asioita. Purra sanoo, että EU:sta on aiheellista puhua myös filosofisemmalla tasolla.
-Me olemme kansallismielinen puolue. Meidän mielestämme Suomen itsenäisyys ja se, että meillä on päätäntävalta omiin varoihimme sekä se, että voimme itse päättää asioistamme, on aivan ensiarvoisen tärkeää.
EU:ssa asiat ja toimivallan siirto edistyvät usein hitaasti hivuttamalla Brysselin suuntaan. Uusimpana esimerkkinä Purra nostaa esille EU:n metsästrategian, jolla EU pyrkii laajentamaan määräysvaltaansa Suomen metsiin.
Suomen osalta EU-metsästrategia voisi pahimmillaan tarkoittaa esimerkiksi metsien hakkuiden rajoituksia.
– Siinä vaiheessa, kun Bryssel haluaisi kertoa, mikä on suomalaisen lahopuun määritelmä tai minkä verran avohakkuita saisi tehdä, niin olemme jo ajautuneet vaarallisille vesille. Tietysti olen onnellinen, että tässä EU-metsäasiassa muutkin puolueet kuin perussuomalaiset ärähtivät EU:n suuntaan. Toivottavasti sama asenne näkyisi muissakin asioissa.
Suomea on usein sanottu EU:n mallioppilaaksi, siinä missä monet muut jäsenvaltiot edistävät unionissa härskisti omaa etuaan. Purra katsoo, että Suomelle on ollut hankalaa käyttää unionissa ei-sanaa.
– Jos me yritämme edistää omaa kansallista intressiämme, puhua suomalaisten veronmaksajien rahojen järkevästä käytöstä tai edes yritämme keskustella avoimesti liittovaltiokehityksestä, niin usein aletaan manata putinismia tai heinäsirkkoja. En sitten tiedä, olisiko muiden valtapuolueiden helpompaa sietää tällaista puhetta, jos samat asiat kertoisi joku muu taho kuin perussuomalaiset.
Humanitaarinen maahanmuutto kestämätöntä
Purra korostaa, että perussuomalaiset on maahanmuuttokriittinen puolue.
– Me emme kannata Suomelle haitallista maahanmuuttoa, kehittyvistä maista saapuvaa massasiirtolaisuutta. Me emme kannata sitä, että Suomessa käytetään veronmaksajan rahoja humanitaariseen maahanmuuttoon.
Afganistanin kaoottisen tilanteen ja Afganistanista mahdollisesti liikkeelle lähtevien ihmismassojen vuoksi Suomea ja Eurooppaa saattaa pahimmillaan uhata vuoden 2015 kriisin kaltainen tilanne, jossa turvapaikanhakijavirtoihin samalla sekoittuu muunlaista siirtolaisuutta.
Purra toteaa, että Suomi ja Eurooppa eivät voi enää kohdata uudestaan vuoden 2015 kaltaista vyöryä, josta myös kertyy edelleen kuluja maksettavaksi.
Perussuomalaisten linjana on humanitaarisen maahanmuuton lopettaminen. Afganistanista pakenevia ihmisiä tulee auttaa lähialueilla, joka samalla mahdollistaa avun tarjoamisen useammalle ihmiselle samalla rahalla.
– Sillä summalla, joka käytetään yhden humanitaarisen maahanmuuttajan elinkaarikustannuksiin, pystytään auttamaan huomattavasti suurempaa joukkoa ihmisiä. On taloudellisesti kestämätön järjestely, että kynnelle kykenevät humanitaariset maahanmuuttajat tulisivat korkean elintason maihin, verrattuna siihen, että edullisemmin ja tehokkaammin voidaan auttaa paikan päällä suurempaa määrää ihmisiä, Purra sanoo.
Suojelun tarjoaminen lähialueilla paras ratkaisu
Purra otti kantaa Afganistanin tilanteeseen jo tuoreeltaan omassa blogissaan elokuun puolivälissä. Jo tuolloin hän totesi, että akuutin suojelun tarjoaminen sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti läheltä on paras vaihtoehto, eikä humanitaarinen maahanmuutto ole ratkaisu Afganistanin tilanteeseen.
Seurauksena oli valtava ryöpytys, jossa Purra leimattiin näkemystensä vuoksi kylmäksi ja epäempaattiseksi ihmiseksi. Sen jälkeen kuitenkin hyvin samanlaisia kannanottoja pian esitettiin Saksasta, Ranskasta, Itävallasta ja muistakin EU-maista, eli perussuomalaisten linja on tosiasiassa valtavirran poliittinen linja myös EU-alueella.
– Sen jälkeen samalle kannalle asettui myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja EU:n sisäministerit, eli linjasta tuli myös varsin virallinen EU:n kanta. Tämä on tietenkin oikea suunta. Jäsenmaissa ymmärretään, että siirtolaisvyöry ei ole enää mahdollinen.
– Uusi turvapaikanhakijakriisi olisi myös integraatiomyönteisten voimien kannalta huono asia, koska se samalla lisäisi jäsenmaissa sellaisten puolueiden kannatusta, jotka eivät suhtaudu EU:hun positiivisesti, Purra sanoo.
Artikkelia korjattu 15.9.2021 klo 22.56.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-elvytyspaketti liittovaltiokehitys Tulonsiirtounioni Siirtolaiskriisi humanitaarinen maahanmuutto veronmaksajat kustannukset Maahanmuuttopolitiikka Riikka Purra Sauli Niinistö Nettomaksaja Turvapaikanhakijat Suomi perussuomalaiset EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Maahanmuuttajia hyysätään kuin lapsia – kotouttamispolitiikka rakentuu suojatyöpaikkoihin ja bisneksen tekoon

Ruotsi ei ole vieläkään toipunut vuoden 2015 turvapaikanhakijavyörystä – pitkäaikaistyöttömiä on ennätysmäärä ja lasku veronmaksajille 30 miljardia vuodessa

Vasemmistoliiton ex-ministeri Saramo vertasi Suomeen pyrkiviä humanitaarisia maahanmuuttajia Nobel-voittajiin – Tavio tyrmäsi: ”En usko, että on montaa nettoveronmaksajaa”

Hallituksesta väläytetään pakolaiskiintiön kymmenkertaistamista, veronmaksajia uhkaa miljardien lisälasku – ”Kaikki auttamistyö tehdään velkarahalla”

Purra: Turvapaikkajärjestelmä toimii oudosti – ”Maahan tuodaan sotilaiden turvaamana Suomesta turvapaikan saaneita ihmisiä, ovat lähteneet Afganistaniin lomailemaan”

PS-kansanedustajat laajamittaisen maahanmuuton lakiluonnoksesta: ”Jatkaa hallituksen kehnosti valmistelemien lakihankkeiden sarjaa”

Koponen: Hallituksen salailu osoittaa jälleen, minkälainen tabu maahanmuutto on

Afganistanista saattaa lähteä vuoden loppuun mennessä puoli miljoonaa pakolaista ja moni heistä suuntaa kohti Eurooppaa

Le Pen järjestäisi Ranskan presidenttinä kansanäänestyksen maahanmuutosta
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













