Tagi: Kampanjakatto

LEHTIKUVA

Pian päättyvien presidentinvaalien kampanjabudjetit ovat olleet valtavia. Noin 2,5 miljoonan euron vaalikampanjaa jo itsessään merkittävänä pitävä kansanedustaja Jaana Strandman kyseenalaistaa demokratian toimivuuden silloin, kun kampanjan rahoittajina toimivat yritykset, säätiöt ja ammattiyhdistysliikkeet. Ehdokkaista Jussi Halla-aho oli ainoa, jonka koko kampanjan rahoitti pelkästään puolue.  Lue lisää >

Euroopan parlamentissa keskusteltiin 13. joulukuuta toimista avoimuuden ja vastuuvelvollisuuden lisäämiseksi unionin toimielimissä vuosi parlamentissa paljastuneen korruptioskandaalin jälkeen. Keskusteluun osallistunut Pirkko Ruohonen-Lerner (ps./ECR) nosti puheessaan esiin sen, että lisää avoimuutta ja tiukempia sääntöjä tarvitaan myös vaalirahoitukseen.  Lue lisää >

Perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo esittää vaalibudjetteihin ylärajaa eli niin sanottua kampanjakattoa. Elo perustelee rajoitusta sillä, että liian kalliiksi paisuneet vaalikampanjat uhkaavat jo demokratiaa. Hän on jättänyt asiasta lakialoitteen. Tukea aloitteelle on tullut useammalta puolueelta, mutta politiikkaa vähänkään seuraavien ei ole vaikeaa arvata, mistä suunnasta tukea ei ole liiemmälti herunut.  Lue lisää >