kansalaisuuden hakeminen
Jos elää Kelan tukien varassa, jatkossa Suomen kansalaisuutta ei enää saa – ehdot kiristyvät nyt huomattavasti
Eduskunnan päätöksellä kansalaisuuslakiin tulee jälleen uusia kiristyksiä. Jatkossa Suomen kansalaisuuden saaminen hakemuksella on entistä vaikeampaa.
23.10.2025 |14:31
SDP äänesti kansalaisuuden ehtojen tiukennuksia vastaan – Vigelius: ”SDP:n linja on, että Kelan etuuksilla turvattu toimeentulo olisi kansalaisuutta haettaessa tarpeeksi”
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen kansalaisuuslain kiristämiseksi äänin 103-58. Lakia vastustivat kaikki paikalla olleet sosiaalidemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP:n Eva Biaudet.
15.10.2025 |17:49
Kahdessa kuukaudessa kansalaisuus 12 000 Euroopan ulkopuolelta maahan muuttaneelle – väestö muuttuu edelleen, mutta Ruotsin porvarihallitus on päättänyt korjata edeltäjiensä virheet
Ruotsissa asuu kaksi miljoonaa ulkomailla syntynyttä henkilöä. Vuodesta 2015 oleskelulupia on myönnetty miljoona ja laittomasti maassa oleskelee arviolta 100 000–300 000 henkilöä. Nopea väestönmuutos nähdään nyt ongelmalliseksi ja porvarihallitus tekee parhaansa menneisyyden virheiden korjaamiseksi.
04.04.2025 |17:14
Uusimmat
Viikon suosituimmat
1.
2.

”Kela maksaa vuokran” – lupaus, joka johti vuokranantajan ansaan
05.12.2025 |20:14
3.
4.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
29.11.2025 |17:46
5.
6.
7.
8.
9.
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää























