Tagi: Konservatismi

Perussuomalaiset on pitkään kritisoinut tieteen politisoitumista ja ideologioiden valtaa akateemisessa maailmassa. Aihe on ollut taajaan esillä myös kansainvälisessä keskustelussa viime aikoina. Nyt suomalainen yhteiskuntatieteilijä kirjoittaa Kanava-lehdessä yliopistojen sensuurimentaliteetista ja vaatii akateemista maailmaa korjaamaan ongelman sisältä päin.  Lue lisää >

Dosentti Markku Ruotsila oikoo uutuuskirjassaan monta vallalla olevaa harhakäsitystä yhdysvaltalaisuudesta – esimerkiksi sen väitteen, että valtaosa amerikkalaisista ei olisi konservatiivisia. Kirja kertoo, että maassa on ollut konservatiivinen enemmistö jo pitkään. Tälläkin hetkellä vain yhdeksässä osavaltiossa viidestäkymmenestä asuu enemmän vasemmistolaisia kuin konservatiiveja.  Lue lisää >