maavoimat
Purra Brysselissä: EU:n puolustuksen rahoitusväline menossa oikeaan suuntaan
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra tapasi suomalaista mediaa Brysselissä EU:n talous- ja rahoitusasioiden neuvoston Ecofinin kokouksen jälkeen tiistaina. Suurin mediahuomio kohdistui eurooppalaista puolustusteollisuutta vahvistavan Euroopan turvallisuustoimivälineen (SAFE) perustamiseen. Komissio on ehdottanut uutta 150 miljardin euron rahoitusvälinettä puolustusinvestointien rahoittamiseen.
Hallitus kertoo ennennäkemättömistä satsauksista maanpuolustukseen – Purra: Ilman uskottavaa puolustusta ei meillä ole julkista talouttakaan
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää tänään julkistettua linjausta puolustusmenojen kasvattamisesta kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2029 mennessä mittaluokaltaan ennennäkemättömänä panostuksena Suomen turvallisuuden eteen.
Mikkeliin sijoitettava Nato-esikunta tuo Etelä-Savoon turvallisuutta, vahvistaa taloutta ja lähettää Venäjälle selkeän viestin – Jaana Strandman: ”Erinomainen asia”
Suurimman Nato-maan Yhdysvaltojen tuella Mikkeliin perustetaan Yhdysvaltojen Norfolkin päämajan alaisuudessa toimiva Naton maavoimien alaesikunta. Näin Naton maavoimien Pohjois-Euroopan toimintaa suunnitellaan ja johdetaan lähivuosina Etelä-Savosta.
Koskela: Venäjä hyökkäyssodan takia onneksi silmät ovat auenneet – Nato-jäsenyydessä on kyse ennaltaehkäisystä
Uusimmat

Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi ylsi Simo Grönroos

Kansanedustaja Joakim Vigelius toiseksi varapuheenjohtajaksi

Teemu Keskisarja nousee ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi

Harri Vuorenpää jatkokaudelle puoluesihteeriksi

Riikka Purra valittu jatkamaan puheenjohtajana
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää