ratayhteydet
Ranne ja Tynkkynen: ”Turun ja Tukholman välinen silta olisi kymmeniä miljardeja euroja maksava riskipommi”
Viime viikolla järjestetyssä Eurooppa-foorumissa keskusteluun nousi jälleen visio Turun ja Tukholman välisestä kymmenien miljardien siltahankkeesta. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on todennut sillan olevan täysin epärealistinen ajatus nykyisessä taloustilanteessa ja linjannut, että Suomessa täytyy keskittyä nykyisten väylien kunnostamiseen. Myös europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen varoittaa hankkeen upottavan kaikki EU:n rahoitusinstrumentit ja vaatii päättäjiä keskittymään sen sijaan huoltovarmuutta parantaviin pohjoisen ratayhteyksiin sekä tuoreeseen Rail Nordica -hankkeeseen.
Kaisa Garedewilta toimenpidealoite uudesta ratayhteydestä – taustalla vihervasemmiston torppaamat kaupunginvaltuutettu Joni Parkkosen aloitteet
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan, että hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin eurooppalaisen raideleveyden mukaisen ratahankkeen käynnistämiseksi Helsingin ja Tornion välille Jyväskylän kautta. Aloitteen taustalla ovat Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Joni Parkkosen aloitteet, jotka vihervasemmisto torppasi Keski-Suomessa.
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää

























