Tagi: siivoojat

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tuoreessa työ- ja elinkeinoministeriön raportissa palastellaan kotimaisen työvoiman saatavuuden vaikeuksia eri osa-alueisiin ja analysoidaan laajasti työmarkkinoiden ongelmia. Raportin tuloksista on selvästi havaittavissa, että työntekijöiden palkkaamisen vaikeudet johtuvat usein muista syistä kuin siitä, että tarvittavaa työvoimaa ei olisi saatavilla. Työperäistä maahanmuuttoa raportissa esitetään kohdennettavaksi vain korkean tuottavuuden aloille, joissa palkkataso on vähintään 85 prosenttia suomalaisten mediaanipalkasta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sunnuntaina äänestyskopissa on mahdollista ottaa kantaa siihen, ryhdytäänkö Suomen työmarkkinoille, lähinnä palvelualojen töihin, tuomaan yhä lisää ja lisää ihmisiä maailman toiselta puolelta vai parannetaanko sen sijaan työnteon kannustimia ja korjataanko koulutuspolitiikkaa, jotta jatkossa oppilaitoksista valmistuu ammattitaitoisia osaajia juuri niihin tehtäviin, joihin kotimaisissa yrityksissä on tarvetta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Viime viikolla päättyneen kehysriihiveivauksen jälkeen Sanna Marinin (sd) johtama hallitus ilmoitti työperäisen maahanmuuton lisäämisen ohella vaativansa myös huomattavasti lisää opiskelijamaahanmuuttoa. Uusien ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä pyritään jopa kolminkertaistamaan vuoteen 2030 mennessä.  Lue lisää >