työntekijöiden oikeudet

Tavio uudisti kehitysyhteistyörahoitusta, ay-liikkeen tukia leikattiin – Saskin toiminnanjohtaja järkyttyi

Perussuomalainen kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Tavio teki merkittävän linjauksen kehitysyhteistyörahoituksesta supistamalla ammattiyhdistysliikkeen kehitysyhteistyöjärjestö Saskin rahoitusta 6,5 miljoonalla eurolla ja ohjaamalla rahat muille järjestöille, kuten Kirkon Ulkomaanavulle ja Punaiselle Ristille. Saskin toiminnanjohtaja Juska Kivioja on Helsingin Sanomien artikkelin mukaan "järkyttynyt" Tavion päätöksestä. Myös ulkoministeriön ulkoasiainneuvos Juha Savolainen ja SAK vastustavat päätöstä.

05.12.2025 |14:02

Hallitus kiristää otetta työperäisestä hyväksikäytöstä – Meri: ”On tärkeää saada rangaistukset vastaamaan tekojen vakavuutta”

Työelämässä tapahtuvaan hyväksikäyttöön ollaan puuttumassa entistä tiukemmin oikeusministeriön työryhmän jätettyä lausuntokierrokselle ehdotuksia rikoslain muuttamiseksi. Tavoitteena on sekä selkeyttää nykyistä sääntelyä että kiristää rangaistuksia, jotta työntekijöiden oikeudet turvattaisiin entistä paremmin.

26.06.2025 |09:01

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää