

Joseph Stiglitz / Rodrigo Arangua
Talousnobelisti Stiglitz: Eurovaluutta on epäonnistunut ja tarpeeton
Joseph Stiglitz kritisoi ankarin sanankääntein EU:n ideaa yhteisvaluutta eurosta väittäen, että euro on tuonut mukanaan epätasapainoja ja arvaamattomuutta. EU:n alkuajoista lähtien Euroopassa on unelmoitu yhteisestä valuutasta. Yhteisvaluutta euroa edeltävä kokeilu päättyi loppuvuonna 1992, jolloin Suomi lensi ensimmäisenä pihalle silloisesta ”eurosta”, eli ECU:sta. Stiglitzin mukaan nykymuotoinen euro ei toimi.
Taloustieteen Nobel-palkinnon saanut Joseph Stiglitz toteaa talouslehti Financial Timesin kirjoituksessa, että euro on tarpeeton.
Euron taloudellisen mahalaskun jälkeen yhteisvaluuttaa on perusteltu poliittisena projektina. Stiglitzin mielestä tämäkin on epäonnistunut projekti. Hänestä euro on turha. Kauppatavarat ja työvoima voisivat liikkua Euroopassa ilman euroakin.
Työkalupakittomat eurovaltiot
Stiglitz muistuttaa, että aikanaan – joustavien valuuttakurssien vielä ollessa käytössä – taloustilanteen muuttuessa jousti valuutta. Nyt pitäisi joustaa finanssipoliittisin keinoilla. Euromaat ovat ennen euroa joustaneet niin korkotason kuin valuuttakurssien myötä. Korot ja valuuttakurssit ovat tuikitärkeitä. Eri maiden keskuspankit säätivät olosuhteisiin sopivat korot. Korkeilla koroilla houkuteltiin pääomaa, ja valuuttakurssien joustoilla evättiin pääomapako jostain eurooppalaisesta valtiosta.
Valtioiden keskeisimpiin kuuluva taloudellinen sopeutusvaihtoehto riisuttiin euron myötä pois.
Euro toi erilaisille euromaille yhden yhteisen korkotason ja muuttumattoman valuuttakurssin. Stiglitz kauhistelee koko ajatusta, eikä hän ei ole ainoa. Euroopan komission julkaisu kertoo yhdysvaltalaisten taloustieteilijöiden näkemyksistä eurooppalaisesten unelmoimasta yhteisvaluutasta. Komission julkaisu summaa tilanteen juuri ennen eurokriisin alkua. Jo julkaisun kannessa todetaan: ”Euro on huono idea, eikä se tule kestämään”.
Purkaminen voidaan aloittaa väliaikaisilla valuutoilla
Euron purkutalkoissa Stiglitzinkin mielestä tulisi edetä hiljalleen. Voisimme perustaa väliaikaiset valuutat. Pohjoisen ja eteläisen eurot tekisivät tuloaan. Velat maksettaisiin eteläisen Euroopan eurolla. Tämä tosin saattaisi tietää merkittäviä tappioita. Stiglitz kirjoittaa, ettei helppoja ratkaisuja ole. Hänen mielestä euro on kuitenkin epäonnistunut tehtävässään.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rauhan-EU:n johtajat käyttävät oudon sotaisaa retoriikkaa: ”Petturit”, ”Euroopan viholliset”

Tuumaustunti: Onko euro pelastettavissa? Millä hinnalla?

Voiko eurovaluutta pelastua – mitä asiantuntijat sanovat?

Suomella kaksi vaihtoehtoa: Euroero tai ajelehtiminen liittovaltioon

Ekonomistit: Euroalueesta on vaikeaa saada menestystarinaa

Koskenkylä: Euroopan unionin ja euroalueen synkkä syksy

Princeton-professori eurokriisistä: Kun ranskalainen sanoo ”solidaarisuus”, saksalainen ajattelee, että kyseessä on ”ryöstö”

Nordean pääanalyytikko Ylelle: Euroa ei olisi pitänyt perustaa, eurojäsenyys on ollut Suomelle haitallinen, pankkiunioni on ”mätä omena”
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












