

LEHTIKUVA
Tavio: Ulkomaalaiset raiskaajat karkotettava automaattisesti – Suomen kansalaisuus pois rikollisilta
Oulun käräjäoikeus langetti Kempeleen alaikäisen raiskaustapauksessa ulkomaalaistaustaiselle miehelle 2 vuoden ja 10 kuukauden vankeustuomion.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavion mielestä raiskaukseen syyllistynyt ulkomaalainen tulisi karkottaa automaattisesti.
Nykyjärjestelmä hidas ja kallis
Tavio teki asiasta lakialoitteen viime syksynä. Aloitteen mukaan vakavaan rikokseen syyllistynyt ulkomaalainen määrättäisiin automaattisesti karkotettavaksi rikostuomiolla.
– Mikäli esittämäni karkotusautomaatti olisi voimassa – ja Kempeleen raiskaaja on ulkomaan kansalainen – hänet olisi määrätty karkotettavaksi jo rikostuomiossa.
– Nyt jäädään odottamaan, tekeekö poliisi aikanaan karkotusesitystä ja mitä päättää maahanmuuttovirasto ja sitten hallinto-oikeus. Nykyinen karkotuskäytäntö on monimutkainen ja vie paljon viranomaisten aikaa. Koko prosessi voitaisiin korvata ehdottamallani tavalla siten, että karkotuksesta päättäisi käräjäoikeus jo rikostuomiossa. Automaattisena määrätty karkotus pantaisiin täytäntöön vankeusajan kärsimisen jälkeen, Tavio selventää.
Kansalaisuuden saa liian helposti
Tavio on kiinnostunut selvittämään, voisiko rikollisen ulkomaalaisen saaman kansalaisuuden perua.
– Nykyjärjestelmässä Suomen kansalaisuus on liian helppo saada. Kansalaisuuden saamisen jälkeen karkottaminen ei enää nykylaissa ole mahdollista.
– Tulee tilanteita, joissa kansalaisuuden vastikään saanut henkilö syyllistyy rikoksiin. Silloin voidaan perustellusti kysyä, onko kansalaisuus myönnetty väärälle henkilölle. Joko kansalaisuuden saamista tulisi tiukentaa tai sitten saatu kansalaisuus tulisi voida rikollisten osalta perua.
Kuvassa: 26-vuotias afganistanilaismies tuomittiin viime syksynä elinkautiseen vankeusrangaistukseen porilaisen lenkkeilijätytön murhasta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Rikollisten karkotusautomaatti toisi säästöä

Törkeä pahoinpitely toi somalialaiselle tuomion, mutta ei karkotusta

Ruoho: Seksuaalinen ahdistelu virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi – ei olisi enää asianomistajan käsissä

Tavio: Komission ehdotus ylimielinen – ”EU:n pitäisi pikemminkin maksaa Suomelle turvapaikanhakijoista”

Turvapaikanhakijoiden oikeusapua supistetaan – Tavio: Valtiolle miljoonasäästöt ja vetovoimatekijä poistuu

Eerola: Ulkomaalaisten rikollisten karkottaminen mahdollista jo nyt – ”Pelkkä sakkorangaistuskin voi riittää”

Terho: Kansalaisaloitteen tarkoitus hyvä, mutta se vaikeuttaisi karkotuksia

Tavio nopeuttaisi rikoksiin syyllistyneiden karkottamista poistamalla hallintovalitusoikeuden

Joka kolmas raiskattu on ulkomaalaisen uhri – Apulaispoliisipäällikkö: ”Ahdisteluista jääty kiinni jopa verekseltään poliisille”
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä
Vieraskielisten osuus helsinkiläisissä kouluissa jatkaa kasvuaan. Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









